Hyvää ja huonoa

Mä en tiedä yhtään että mistä alottaisin..

Tuntuu että elämä hajoaa.
Tuntuu että kaikki tästä ratkee.

Tuntuu että elämä hajoaa, koska ainoat jotka mua tuntuu edes jotenki ymmärtävän on jotain lekureita tai muita viranomasia. Vanhempien ja sukulaisten ymmärtämisestä ei voi edes puhuakaa. Porukat luule että oon laiska, mutta se on oikeasti vaan masennusta joka aiheuttaa sen etten jaksa tehdä mitää. Mun mies tuntuu luulevan kans että tää on laiskuutta, mutta välillä tuntuu että se oikeasti ymmärtää, mutta toisaalta ei. Pitää kyllä nostaa hattua miehelle, että se on näinki kauan jaksanu masentunutta se ei oo nimitäin helppoa. Välillä tuntuu että mun miehen olis vaan parempi olla ilman mua. Tuntuu että mä aiheutan sille vaan pelkkää harmia masennuksen takia. Meidän suhde menee muutenki vaan koko ajan paikoillaan. Mies haluis mennä eteenpäin, mutta siihen ei pystytä ennenkö mä oon tarpeeks terve menemään töihin ja tuntuu taas että siihen kuluu vaikka kuinka kauan...

Asun siis tällä hetekellä porukoilla. Porukat käyttäytyy siihen tyyliin että ne haluaa mut pois täältä, mutta sitte taas jos ehdotan sitä niille niin ne heti tyrmää sen sitte. risti riitasta juu ei toki. Muutenki tuntuu että tää elämä tökkii. Mä haluan itsenäistyä, mutta kuinka itsenäistyt ku ei oo töitä eikä rahaa. Onneks nyt kumminki näyttäis siltä että saan sieltä puljusta apua jossa kävin aikasemmin täl viikol. Ne auttaa mua sielt hommaan kämpän ja muuttamaan pois ja ne auttaa sitte työnhauski ku sen aika tulee jakoulu jutuis kans. En voi muuta sanoa ku että onneks oon nyt tonne päätyny, koska ne kumminki tuntuu ymmärtävän sielä sen että vaikka en ookaa sairaslomal niin en silti oo työ kykynen vielä.

Lisäks tiedän että tästä tullaan miehekkeen kans riitelemään ja paljon, koska haluan oppia asumaan yksin ennekö muutetaan takasi yhteen. Siis oon asunu aikasemminki yksin. Toinen paikka oli asuntola, mutta mulla oli yksiö ja kunnolla oma rauha siel eli en kumminkaa asunu kenenkää kans yhdes, mutta porukat huolehti sillon mun kaikki raha asiat ja äiteen kans käytiin kaupas ja näin. Toisel kertaa sit asuinki miehen kans yhdes ja porukat maksoi taas mun menot ja kaikki ja mies sit piti muuten huolen muusta.

Jos asuisin kunnolla yksin siis niin et saisin sossusta rahaa niin saisin kumminki sit itte huolehdittua kaikista asioista tai tarkotan sitä ettei kukaa holhoa ja jos loppuu rahat kesken niin sit en saa mistää, mut ku ennen on ollu just niin et oon menny vinkuun porukoilta..

Terapeutin kans menee suht hyvin. Se on mukava tyyppi ja ymmärtää mua. Sitte toi toinen paikka on niin ettei ne painosta mua siel tekeen mitää ja mennään aina askel kerrallaan eteenpäin mun voimien mukaan. Ja muutenki ne on siel kans mukavia.

Että se on vähä kaks piippunen juttu että kuinka menee. Ainaki oon päätyny sellasille tyypeille joiden kans asiat toimii.:)