Aivot riekaleina

Joo eli siis en nyt just jaksa ruveta selittään tuota sairaalassa oloa. Aivot on täysin riekaleina..

Kävin sit siel depressiohoitajalla tai mikä ikänä olikaa.. Mun piti kertoo omaa elämääni. Tein jonku testin, josta se sanoi et oon varmasti joutunu tekeen sen monesti (oon ollu kerran aikasemmin jonku tyypin juttusilla, joka oli täysin turha reissu). En ollu, koskaa aikasemmin tehny sitä. No sitte se laski ne mun "pisteet" ylös ja totes et hän ei kyl oo lääkäri, mut sain kumminki sen verta paljo pisteitä, että mulla on keskivaikean ja vaikean masennuksen välillä.. En voinu muuta sanoa ku voi kauheata, koska joskus ku masennus on ollu pahimmillaan niin öö se on ollu todellaki PALJO pahempi eli mikähän se sillon on ollu. Totes sit siihen viel et keskivaikeasta yleensä aina tiputaan sille pahemmalleki puolelle. Jo tiedän on henkilö kohtasta kokemusta. Sillon ku olin sil jollaki tyypil oli todennäkösesti tuo keskivaikea ja siitä tiputtiin alas. Sillon ku jouduin lopettaan siel käynnit niin se vaan sanoi et kyl sä pärjäät ja sanoi pari paikkaa jonne voin mennä ku tulee taas VAIKEITA valintoja.. Ööö just joo.. ja paskat. Se akka ei tienny asioista hölkäsen pöläystä ja ku mentiin sillon vaikealle puolelle niin en osannu enää hakee apua, koska eka kerral ku hain apua niin en sitä saanu eli en uskonu saavani sittekää..

No nyt sitte taas uskaltauduin hakemaan apua ja onneks oli kerranki sellanen tyyppi, joka pisti pyörät pyörimään.. Sain siis lääkärille ajan ja tuo hoitaja ehdotti lääkkeitä, mut emmä kyl niitä halua. Sain sit jotain vihkosiaki mukaan, jotka oon lukenu ja yrittäny ymmärtää, mutta joo..

Aivot on suoraan sanottunu ihan riekaleina. Lisäks paineita tuo painostus jota tapahtuu koko ajan koulun ja töiden suhteen.. Se hoitajaki sanoi et hoidetaan mut nyt eka kuntoon ja sitte vasta mietitään koulua ja töitä. Mä oon samaa mieltä, mutta mitenkä kaikki muut saa uskomaan sen saman. Tulee olemaan hankalaa, ku en kumminkaan halua kaikille kuulutta että mulla on masennus ja kaikkea.

Nyt ku mietin niin luojan kiitos ei oo lapsiki tulos tähän maailmaan täl hetkel. Lapsi ja masennusta sairastava yksinhuoltaja juu ei todellakaa mikää hyvä idea. Tietenki vieläki syyttelen itteäni siitä ettei tuo lapsi saanu elää, mut sen aika koittaa joskus tulevaisuudes ja sillon mulla on mies ja muutenki asiat kunnos. Ihan hyvä perjaattees näin toisaalta.

Kirjotan taas ku jaksan.. Vähä meinaa väsyttää jatkuvasti..