Mulla ongelma, mut onko siinäkää nyt mitää uutta..
Haluisin nimittäin lopettaa lääkkeiden syönnin, koska mä en koe että mulle olis niistä mitää hyötyä pikemminki vaan haittaa. Enemminki tällä hetkellä mun mielestä pitäis puuttua mun syömiseen eikä masennukseen tai jos masennukseen puututaan niin toisella lailla sitte. En siis yö todellakaa kunnolla ja kaikki vaan kysyy paljo oon laihtunu tai lihonnu tai oonko oksentanu..
En oo laihtunu enkä lihonnu varmaanki siks että se vaihtelee laidasta laitaan mun syöminen, joko ahmin tai sitte en syö mitää.. Oksentanu oon parihin otteeseen (mutta sitäkää ei oteta todesta). Eikö se sano mitää sitte että mun veren sokeri arvot on ihan perseellään.. Pitääkö mun kropan mennä ihan paskaks tai pitääkö mennä äärimmäisyyksiin, että siihen saa mitää apua.
Meil on suvus sokeritautia ja nyt pelkään että mulla on kans pian tai on.. Siihen kuuluu väsymys (oisko mun masennus sitteki jotain muuta). Mun pitää mennä uusiks sokeri kokeisiin..
Mutta tuo että pyydän apua syömiseen enkä saa sitä. Johtuuko se vaan siitä että tiedostan itte mitä mulla on niin ne luulee että mun täytyy sillon itte osata hoitaa itteäni.. Pelkään koko ajan että koska tuun lopulta hulluks tuon syömisen kans tai koska se menee ylitte.
Ilmeisesti mun täytyy olla oikeen kunnolla sairaana tuon takia että saan siihen apua. Eikö ne oo koskaa kuullu ennalta ehkäsystä.. Tiedän että jos siihen ei aleta mitää tekemään niin joskus se menee ylitte. Se on koko mun elämän ajan menny pikku hiljaa vaan pahemmaks ja pahemmaks, mutta kuinka pahaksen täytyy mennä että saan apua..
Tiedän että mun täytyy tehdä siinä muutoksia, mutta en osaa ja en pysty.. Se olis vaan paljon helpompaa jos joku siinä olis auttamas..
Sitte aiheeseen abortti. Näen edelleen siitä painajaisia ja itken siitä usein.. Mutta tää on sellasia asioita joista en pysty puhumaan sen terapeutin kans. Sen mielipide tuntuu olevan että oon ihan liian nuori ja kaikkee muut shittiä saamaan lasta tai huolehtimaan siitä. Entä sitte!! Mä en pysty puhuun mun siihen liittyvistä ajatuksista, koska mulle tulee heti tunne että teen väärin niin ku jos puhun kaikille muilleki.. Se kumminki painaa mun mieltä joka päivä ja se ois tärkeetä saada pois sieltä ja käytyä kaikki läpi. Emmä mun tunteille ja ajatuksille voi kumminkaa mitää.
maanantai 8. joulukuuta 2008
keskiviikko 12. marraskuuta 2008
Pulmia
Ajatukset on taas ihan sekasi.. Nimittäin oksensin eilen ja viimeks ku oon oksentanu on ollu ku olin raskaana ja sitä edellinen kerta joskus kymmenen vuotta sitte. Niin ja noihin ei lasketa alkoholin takia oksentelua..
Mieski heti sanoi ku tulin vessasta oksentamasta, että ei sitte enää mitää lapsi juttuja. Juu ei, eikä oo tarkotuskaa. Syön pillereitä ja oon ottanu niit säännöllisesti eli perjaatteessa ei pitäis olla "mahdollisuutta", mutta entä jos.
Mä aina jossittelen, mikä on erittäin huono tapa mulla.. Mutta jos nyt on käyny niin että on taas joku kasvamas tuol niin en rupea aborttiin. Mä en kestäis sitä kokemusta enää uudestaan. Ei se ollu fyysisesti mitenkää hankala, mutta henkisesti se oli ylivoimainen.. Ei enää uudestaan. Eli musta tulis sitte yksinhuoltaja.
Mutta joo mikää ei oo viel varmaa (onneks), mutta olo on ollu sellaanen niin ku olis, mut niin on ollu monet kerrat aikasemminki (mut nyt ku tietää miltä se oikeasti tuntuu niin ei oo perjaatteessa ollu aikasemmin, mutta nyt on)..
En voi muuta sanoa ku voi persus. Ja mun tunne vahvistuu et lekureihin ei oikeen oo luottaminen..
Mieski heti sanoi ku tulin vessasta oksentamasta, että ei sitte enää mitää lapsi juttuja. Juu ei, eikä oo tarkotuskaa. Syön pillereitä ja oon ottanu niit säännöllisesti eli perjaatteessa ei pitäis olla "mahdollisuutta", mutta entä jos.
Mä aina jossittelen, mikä on erittäin huono tapa mulla.. Mutta jos nyt on käyny niin että on taas joku kasvamas tuol niin en rupea aborttiin. Mä en kestäis sitä kokemusta enää uudestaan. Ei se ollu fyysisesti mitenkää hankala, mutta henkisesti se oli ylivoimainen.. Ei enää uudestaan. Eli musta tulis sitte yksinhuoltaja.
Mutta joo mikää ei oo viel varmaa (onneks), mutta olo on ollu sellaanen niin ku olis, mut niin on ollu monet kerrat aikasemminki (mut nyt ku tietää miltä se oikeasti tuntuu niin ei oo perjaatteessa ollu aikasemmin, mutta nyt on)..
En voi muuta sanoa ku voi persus. Ja mun tunne vahvistuu et lekureihin ei oikeen oo luottaminen..
maanantai 10. marraskuuta 2008
Ahdistusta ja lääkkeistä jupinaa..
Oli eilen ahdistava päivä. Näin yhden tutun jolla on pieni lapsi ja lisäks odottaa toista tällä hetkellä.
Eikä siin kaikki tän toisen laskettuaika on suurinpiirtein sama mitä meil olis ollu tai enhän mä tarkkaan tiedä mut siin paikkeil kumminki oisko alle viikolla korkeintaan heittäny.. Jotenki oli tosi hankalaa saada pidettyä ittensä kasas tuollaases tilantees ja varsinki ku oli muitaki ihmisiä ympäril.. Lisäks yhdel toisel on hetki sitte syntyny lapsi..
Lisäks oon nähny kauheel syötöl painajaisia, joihin heräilen! Ööö nään tosi harvoin painajaisia tai ylipäätänsä muistan että mitä unta oon nähny. Nyt niit onki sitte tullu jatkuvasti ja kaiken lisäks ne kaikki liittyy jotenki pieniin lapsiin tai raskauteen. Muutenki oon nukkunu tosi huonosti pitkän aikaa..
Tuntuu että mun koko kroppaa yritetään täyttää täl hetkel lääkkeil ja tekis niin lujaa mieli laittaa koko juttuun stoppi. Mulla on vaikka mitä vastaan lääkkeiden syöntiä (siis tarkotan että itte syön). En meinaa millää ottaa edes särkylääkettä ja täl hetkel sit lisäks mun kroppaan isketään kaikkee muutaki lääkettä.
Aikoinaan lääkkeiden syönti on ollu aiheuttaa mulle mahahaavan ja lisäks ne lääkkeet oli lääkärin määräämiä!! Luulis että lääkärit tietää mitä määrää. Sitä lääkettä mitä mulle sillon määrättiin sais korkeintaan syödä pari päivää putkeen. Mulle määrättiin sitä jatkuval syötöl puolen vuoden ajan.. Olin sillon niin nuori että söin siks ku lääkäri määräs, mut nykyään oon viisaampi.
Voi olla että joudun ruveta syömään lisäks jotain muit lääkkeit ku vaan jaksaisin eka mennä tuosta yhestä jutusta lekuriin... Niiden lääkkeiden käyttö tulee sillon olemaan välttämätöntä, mut nää tn hetken lääkkeet on sillee kumminki tavallaa "hyödyttömiä", et ei olis haittaa vaikken söiskää..
Eikä siin kaikki tän toisen laskettuaika on suurinpiirtein sama mitä meil olis ollu tai enhän mä tarkkaan tiedä mut siin paikkeil kumminki oisko alle viikolla korkeintaan heittäny.. Jotenki oli tosi hankalaa saada pidettyä ittensä kasas tuollaases tilantees ja varsinki ku oli muitaki ihmisiä ympäril.. Lisäks yhdel toisel on hetki sitte syntyny lapsi..
Lisäks oon nähny kauheel syötöl painajaisia, joihin heräilen! Ööö nään tosi harvoin painajaisia tai ylipäätänsä muistan että mitä unta oon nähny. Nyt niit onki sitte tullu jatkuvasti ja kaiken lisäks ne kaikki liittyy jotenki pieniin lapsiin tai raskauteen. Muutenki oon nukkunu tosi huonosti pitkän aikaa..
Tuntuu että mun koko kroppaa yritetään täyttää täl hetkel lääkkeil ja tekis niin lujaa mieli laittaa koko juttuun stoppi. Mulla on vaikka mitä vastaan lääkkeiden syöntiä (siis tarkotan että itte syön). En meinaa millää ottaa edes särkylääkettä ja täl hetkel sit lisäks mun kroppaan isketään kaikkee muutaki lääkettä.
Aikoinaan lääkkeiden syönti on ollu aiheuttaa mulle mahahaavan ja lisäks ne lääkkeet oli lääkärin määräämiä!! Luulis että lääkärit tietää mitä määrää. Sitä lääkettä mitä mulle sillon määrättiin sais korkeintaan syödä pari päivää putkeen. Mulle määrättiin sitä jatkuval syötöl puolen vuoden ajan.. Olin sillon niin nuori että söin siks ku lääkäri määräs, mut nykyään oon viisaampi.
Voi olla että joudun ruveta syömään lisäks jotain muit lääkkeit ku vaan jaksaisin eka mennä tuosta yhestä jutusta lekuriin... Niiden lääkkeiden käyttö tulee sillon olemaan välttämätöntä, mut nää tn hetken lääkkeet on sillee kumminki tavallaa "hyödyttömiä", et ei olis haittaa vaikken söiskää..
torstai 6. marraskuuta 2008
Terapiasta ei mitää hyötyä MUKA
Jo ollaan aikoihin eletty.. Äitee sanoi tänään että mun terapias käymisestä ei mitään apua mulle koska mun porukat ei pääse sinne puolustautumaan!!! Enkä mä edes niitä sielä mitenkää hauku! Hyvä jos edes kauhean paljoa niistä puhun, mutta silti noiden mielestä se on niiden haukkumista ja siit ei oo hyötyä mulle.. Haistakoon paska. Kerranki on tyyppi jonka kans pystyn lähes kaikesta muusta puhuun paitsi mun menneisyydestä josta en pysty kenenkää kans naamatusten, syömis ongelmasta en kanskaa pysty puhuun..
Tänään tuli muutes sitte ahmittua kolme keksi pakettia ja pizza putkeen.. Että näin. Oli vähän huono olo ja nyt on vielä huonompi sen takia että tuli tuo syötyä ja lisäks kaikki paska mitä saan kuunnella..
muutenki tuntuu että maailma oikeen lahjakkaasti potkii päähän!
Tänään tuli muutes sitte ahmittua kolme keksi pakettia ja pizza putkeen.. Että näin. Oli vähän huono olo ja nyt on vielä huonompi sen takia että tuli tuo syötyä ja lisäks kaikki paska mitä saan kuunnella..
muutenki tuntuu että maailma oikeen lahjakkaasti potkii päähän!
Hyvää ja huonoa
Mä en tiedä yhtään että mistä alottaisin..
Tuntuu että elämä hajoaa.
Tuntuu että kaikki tästä ratkee.
Tuntuu että elämä hajoaa, koska ainoat jotka mua tuntuu edes jotenki ymmärtävän on jotain lekureita tai muita viranomasia. Vanhempien ja sukulaisten ymmärtämisestä ei voi edes puhuakaa. Porukat luule että oon laiska, mutta se on oikeasti vaan masennusta joka aiheuttaa sen etten jaksa tehdä mitää. Mun mies tuntuu luulevan kans että tää on laiskuutta, mutta välillä tuntuu että se oikeasti ymmärtää, mutta toisaalta ei. Pitää kyllä nostaa hattua miehelle, että se on näinki kauan jaksanu masentunutta se ei oo nimitäin helppoa. Välillä tuntuu että mun miehen olis vaan parempi olla ilman mua. Tuntuu että mä aiheutan sille vaan pelkkää harmia masennuksen takia. Meidän suhde menee muutenki vaan koko ajan paikoillaan. Mies haluis mennä eteenpäin, mutta siihen ei pystytä ennenkö mä oon tarpeeks terve menemään töihin ja tuntuu taas että siihen kuluu vaikka kuinka kauan...
Asun siis tällä hetekellä porukoilla. Porukat käyttäytyy siihen tyyliin että ne haluaa mut pois täältä, mutta sitte taas jos ehdotan sitä niille niin ne heti tyrmää sen sitte. risti riitasta juu ei toki. Muutenki tuntuu että tää elämä tökkii. Mä haluan itsenäistyä, mutta kuinka itsenäistyt ku ei oo töitä eikä rahaa. Onneks nyt kumminki näyttäis siltä että saan sieltä puljusta apua jossa kävin aikasemmin täl viikol. Ne auttaa mua sielt hommaan kämpän ja muuttamaan pois ja ne auttaa sitte työnhauski ku sen aika tulee jakoulu jutuis kans. En voi muuta sanoa ku että onneks oon nyt tonne päätyny, koska ne kumminki tuntuu ymmärtävän sielä sen että vaikka en ookaa sairaslomal niin en silti oo työ kykynen vielä.
Lisäks tiedän että tästä tullaan miehekkeen kans riitelemään ja paljon, koska haluan oppia asumaan yksin ennekö muutetaan takasi yhteen. Siis oon asunu aikasemminki yksin. Toinen paikka oli asuntola, mutta mulla oli yksiö ja kunnolla oma rauha siel eli en kumminkaa asunu kenenkää kans yhdes, mutta porukat huolehti sillon mun kaikki raha asiat ja äiteen kans käytiin kaupas ja näin. Toisel kertaa sit asuinki miehen kans yhdes ja porukat maksoi taas mun menot ja kaikki ja mies sit piti muuten huolen muusta.
Jos asuisin kunnolla yksin siis niin et saisin sossusta rahaa niin saisin kumminki sit itte huolehdittua kaikista asioista tai tarkotan sitä ettei kukaa holhoa ja jos loppuu rahat kesken niin sit en saa mistää, mut ku ennen on ollu just niin et oon menny vinkuun porukoilta..
Terapeutin kans menee suht hyvin. Se on mukava tyyppi ja ymmärtää mua. Sitte toi toinen paikka on niin ettei ne painosta mua siel tekeen mitää ja mennään aina askel kerrallaan eteenpäin mun voimien mukaan. Ja muutenki ne on siel kans mukavia.
Että se on vähä kaks piippunen juttu että kuinka menee. Ainaki oon päätyny sellasille tyypeille joiden kans asiat toimii.:)
Tuntuu että elämä hajoaa.
Tuntuu että kaikki tästä ratkee.
Tuntuu että elämä hajoaa, koska ainoat jotka mua tuntuu edes jotenki ymmärtävän on jotain lekureita tai muita viranomasia. Vanhempien ja sukulaisten ymmärtämisestä ei voi edes puhuakaa. Porukat luule että oon laiska, mutta se on oikeasti vaan masennusta joka aiheuttaa sen etten jaksa tehdä mitää. Mun mies tuntuu luulevan kans että tää on laiskuutta, mutta välillä tuntuu että se oikeasti ymmärtää, mutta toisaalta ei. Pitää kyllä nostaa hattua miehelle, että se on näinki kauan jaksanu masentunutta se ei oo nimitäin helppoa. Välillä tuntuu että mun miehen olis vaan parempi olla ilman mua. Tuntuu että mä aiheutan sille vaan pelkkää harmia masennuksen takia. Meidän suhde menee muutenki vaan koko ajan paikoillaan. Mies haluis mennä eteenpäin, mutta siihen ei pystytä ennenkö mä oon tarpeeks terve menemään töihin ja tuntuu taas että siihen kuluu vaikka kuinka kauan...
Asun siis tällä hetekellä porukoilla. Porukat käyttäytyy siihen tyyliin että ne haluaa mut pois täältä, mutta sitte taas jos ehdotan sitä niille niin ne heti tyrmää sen sitte. risti riitasta juu ei toki. Muutenki tuntuu että tää elämä tökkii. Mä haluan itsenäistyä, mutta kuinka itsenäistyt ku ei oo töitä eikä rahaa. Onneks nyt kumminki näyttäis siltä että saan sieltä puljusta apua jossa kävin aikasemmin täl viikol. Ne auttaa mua sielt hommaan kämpän ja muuttamaan pois ja ne auttaa sitte työnhauski ku sen aika tulee jakoulu jutuis kans. En voi muuta sanoa ku että onneks oon nyt tonne päätyny, koska ne kumminki tuntuu ymmärtävän sielä sen että vaikka en ookaa sairaslomal niin en silti oo työ kykynen vielä.
Lisäks tiedän että tästä tullaan miehekkeen kans riitelemään ja paljon, koska haluan oppia asumaan yksin ennekö muutetaan takasi yhteen. Siis oon asunu aikasemminki yksin. Toinen paikka oli asuntola, mutta mulla oli yksiö ja kunnolla oma rauha siel eli en kumminkaa asunu kenenkää kans yhdes, mutta porukat huolehti sillon mun kaikki raha asiat ja äiteen kans käytiin kaupas ja näin. Toisel kertaa sit asuinki miehen kans yhdes ja porukat maksoi taas mun menot ja kaikki ja mies sit piti muuten huolen muusta.
Jos asuisin kunnolla yksin siis niin et saisin sossusta rahaa niin saisin kumminki sit itte huolehdittua kaikista asioista tai tarkotan sitä ettei kukaa holhoa ja jos loppuu rahat kesken niin sit en saa mistää, mut ku ennen on ollu just niin et oon menny vinkuun porukoilta..
Terapeutin kans menee suht hyvin. Se on mukava tyyppi ja ymmärtää mua. Sitte toi toinen paikka on niin ettei ne painosta mua siel tekeen mitää ja mennään aina askel kerrallaan eteenpäin mun voimien mukaan. Ja muutenki ne on siel kans mukavia.
Että se on vähä kaks piippunen juttu että kuinka menee. Ainaki oon päätyny sellasille tyypeille joiden kans asiat toimii.:)
tiistai 4. marraskuuta 2008
Taustaa
Tuli tossa äsken tunne että vois olla hyvä valottaa vähä mun menneisyyttää täällä..
Varmaanki jostain yläasteen loppu ajasata asti oon ollu ihan sekasi.
Muille oon vetäny täyttä roolia kaikki on hyvin ja mikään ei paina.
Jotain todellisuudesta voi kertoa kumminki monet asiat. Arvet mun käsissä ja muualla. Oon viillelly aikoinaan. Tarkoitus ei ollu herättää huomiota tai sääliä vaan saada satutettua itteä. Ittensä satuttaminen vei kaiken muun pois sillon ei ollu enää paha olla.
Mun ensimmäänen kerta oli miehen kans, joka huumas mut ja hyväks käytti mut. Luulin eka et olin vaan juonu liikaa, mutta todellisuus selvis siitä illasta vasta myöhemmin. Onneks kyseinen mies ei oo koskaa saanu mun yhteys tietoja tietoonsa, muuten se olis kiristäny mua. Tavallaan se kiristiki. Yks aivan ihana mies kumminki hoiti asian yhden PUSUn takia. Olin antanu sille pusun yhtenä iltana ja se teki asioita joista olis joutunu vaikeuksiin, jos ei olis tehny mun kuustoista vee alaston kuvat pyöris netis.. Olen ikuisesti kiitollinen tälle yhdelle miehelle vaikka se onki sen jälkeen aiheuttanu mulle murhetta.
Oon haudannu oman jätkäkaverin. Kesti pitkään ennenkö pystyin pahemmin olemaan miesten kans tekemisissä. Välillä mun puuhat meni täysin sekoiluks sillon ja kokonaan ittensä kadottamiseks. Join paljon tuohon aikaan alkoholia etenki viinaa sillä sai vaan pään sekasi ja unohti hetkeks kaiken pahan. Ja tuollon ei ollu mitää väliä kuka mies oli kunhan vain sai edes hetken aikaa huomiota tai läheisyyttä jota oli sillon ikävä paljon. Mutta joka ikinen kerta vaikka ihan vaan olisin halannu miehen kans niin mun pääs soi protonin petollinen prinsessa. Tuntui että mä petin sillon joka kerta J:tä. Mutta nykyään oon kumminki päässy tuosta vaiheesta yli. Mulla on ihana mies ja pystyn nauttimaan meidän suhteesta.
Mun paras kaveri hirtti ittensä ja menin taas sekasi.. Ehkä kumminki vähä erilailla.
Jos oon sekasin (henkisesti) ja masentunu niin teen seuraavia asioita:
Ja missään ei oo taaskaan mitää järkeä..
Varmaanki jostain yläasteen loppu ajasata asti oon ollu ihan sekasi.
Muille oon vetäny täyttä roolia kaikki on hyvin ja mikään ei paina.
Jotain todellisuudesta voi kertoa kumminki monet asiat. Arvet mun käsissä ja muualla. Oon viillelly aikoinaan. Tarkoitus ei ollu herättää huomiota tai sääliä vaan saada satutettua itteä. Ittensä satuttaminen vei kaiken muun pois sillon ei ollu enää paha olla.
Mun ensimmäänen kerta oli miehen kans, joka huumas mut ja hyväks käytti mut. Luulin eka et olin vaan juonu liikaa, mutta todellisuus selvis siitä illasta vasta myöhemmin. Onneks kyseinen mies ei oo koskaa saanu mun yhteys tietoja tietoonsa, muuten se olis kiristäny mua. Tavallaan se kiristiki. Yks aivan ihana mies kumminki hoiti asian yhden PUSUn takia. Olin antanu sille pusun yhtenä iltana ja se teki asioita joista olis joutunu vaikeuksiin, jos ei olis tehny mun kuustoista vee alaston kuvat pyöris netis.. Olen ikuisesti kiitollinen tälle yhdelle miehelle vaikka se onki sen jälkeen aiheuttanu mulle murhetta.
Oon haudannu oman jätkäkaverin. Kesti pitkään ennenkö pystyin pahemmin olemaan miesten kans tekemisissä. Välillä mun puuhat meni täysin sekoiluks sillon ja kokonaan ittensä kadottamiseks. Join paljon tuohon aikaan alkoholia etenki viinaa sillä sai vaan pään sekasi ja unohti hetkeks kaiken pahan. Ja tuollon ei ollu mitää väliä kuka mies oli kunhan vain sai edes hetken aikaa huomiota tai läheisyyttä jota oli sillon ikävä paljon. Mutta joka ikinen kerta vaikka ihan vaan olisin halannu miehen kans niin mun pääs soi protonin petollinen prinsessa. Tuntui että mä petin sillon joka kerta J:tä. Mutta nykyään oon kumminki päässy tuosta vaiheesta yli. Mulla on ihana mies ja pystyn nauttimaan meidän suhteesta.
Mun paras kaveri hirtti ittensä ja menin taas sekasi.. Ehkä kumminki vähä erilailla.
Jos oon sekasin (henkisesti) ja masentunu niin teen seuraavia asioita:
- Juon aina liikaa
- Kerään miehiltä huomiota (siis sillon ku ei ollu omaa) keinolla millä hyvänsä
- Oon täysin sekasi
- Hullu.. Ulkona on jäätikkö ja sataa räntää meen pomppimaan sateeseen toppi ja hame päällä eikä oo mitää väliä kuinka kylmä on..
Ja missään ei oo taaskaan mitää järkeä..
Höpötystä
Rupesin tuossa äsken miettimään, että minkä takia mä oikein tätä edes kirjotan.. Sen takiako että revin vaan jotenkuten umpeutuneita haavoja uudestaan ja uudestaan auki? Oikeastaan ei.. Varmaanki lähinnä siks että
Tuosta kaverista puhun aika harvoin (en muista oonko täällä koskaa maininnu), mutta ajattelen todella usein. Nyt varsinki oon miettiny paljon kaveri oli raskaana sillon ja mietti abortin ja pitämisen välillä. Kokemukset mitä mulla nyt on ollu on auttanu ymmärtämään kaverin sillosta tilannetta paremmin. Olisin itte ollu valmis samaan ratkasuun, mietinki jopa sitä, joku kumminki käänsi pään.
Ilman raskautta en olis vieläkää "hoidos" en sais vieläkää apua. En olis töissä enkä koulus en edes miettis koko tulevaisuutta. Nyt välillä aina mietin tulevaisuuttaki.
Musta tuntuu että mun masennuksen laukas aikoinaan jätkäkaverin kuolema, joka oli tosi sekava tilanne. Olin pääsemäs masennuksest yli niin sitte paras kaveri kuoli ja masennus jatkui. En tiedä olinko muka oikeasti selviämässä siitä vai oliko se taas jotain mun kuvittelua.
Mä en voi muuta sanoa ku että kumpa olisin tienny aikoinaan enemmän masennuksesta ja syömishäiriöstä. En olis itte päästäny kumpaaki niin pitkälle ku päästin. En kyllä vieläkää oo kunnolla sisäistäny kumpaakaa enkä oikeastaan hyväksyny. Kiellän yhä edelleen että mulla olis kumpaakaa. Puhun kummastaki niin ku mistä vaan, mut sisusta sanoo jotain ihan muuta. Puhun tosi useen erilailla ku mitä oikeasti ajattelen. En esim. vieläkää oo pystyny sanoon sitä sille hoitajalle jolla ravaan. Tiedän et koko jutusta olis enemmän hyötyä, jos vaan puhuisin sielä mitä oikeasti tunnen, mutta tulee vaan tunne että mua arvostellaan esim. sen takia että olisin halunnu pitää lapsen vaikka mulla ei todellakaa olis ollu mikää maailman paras tilanne siihen. Emmä kumminkaa voi sille mitää mitä tunnen.. Ja syytökset on sellasia mitkä aina pahentaa mun oloa..
Tulipas sekavaa tekstiä..
- Mua olis voinu aikasemmin auttaa jos olisin voinu lukea jonku muun oma kohtasia kokemuksia. Olisin ehkä voinu aikasemmin ymmärtää, että mitä koko masennus edes meinaa ja että mulla tosiaanki on se. Olisin voinu tajuta hakemaan apua aikasemmin ja jos niin olisin tehny meille vois olla nyt lapsi tulos..
- Varmaanki myös itteni takia. Löytyy jotain selkyyttä ajatuksiin. Se tuntuu jotenki typerältä vaan kirjottaa wordillä ajatuksia ja sitte ne vaan unohtuu tietokoneen syövereihin. Näin ne on jotenki todellisempia mulle ittelleki..
Tuosta kaverista puhun aika harvoin (en muista oonko täällä koskaa maininnu), mutta ajattelen todella usein. Nyt varsinki oon miettiny paljon kaveri oli raskaana sillon ja mietti abortin ja pitämisen välillä. Kokemukset mitä mulla nyt on ollu on auttanu ymmärtämään kaverin sillosta tilannetta paremmin. Olisin itte ollu valmis samaan ratkasuun, mietinki jopa sitä, joku kumminki käänsi pään.
Ilman raskautta en olis vieläkää "hoidos" en sais vieläkää apua. En olis töissä enkä koulus en edes miettis koko tulevaisuutta. Nyt välillä aina mietin tulevaisuuttaki.
Musta tuntuu että mun masennuksen laukas aikoinaan jätkäkaverin kuolema, joka oli tosi sekava tilanne. Olin pääsemäs masennuksest yli niin sitte paras kaveri kuoli ja masennus jatkui. En tiedä olinko muka oikeasti selviämässä siitä vai oliko se taas jotain mun kuvittelua.
...
Mä en voi muuta sanoa ku että kumpa olisin tienny aikoinaan enemmän masennuksesta ja syömishäiriöstä. En olis itte päästäny kumpaaki niin pitkälle ku päästin. En kyllä vieläkää oo kunnolla sisäistäny kumpaakaa enkä oikeastaan hyväksyny. Kiellän yhä edelleen että mulla olis kumpaakaa. Puhun kummastaki niin ku mistä vaan, mut sisusta sanoo jotain ihan muuta. Puhun tosi useen erilailla ku mitä oikeasti ajattelen. En esim. vieläkää oo pystyny sanoon sitä sille hoitajalle jolla ravaan. Tiedän et koko jutusta olis enemmän hyötyä, jos vaan puhuisin sielä mitä oikeasti tunnen, mutta tulee vaan tunne että mua arvostellaan esim. sen takia että olisin halunnu pitää lapsen vaikka mulla ei todellakaa olis ollu mikää maailman paras tilanne siihen. Emmä kumminkaa voi sille mitää mitä tunnen.. Ja syytökset on sellasia mitkä aina pahentaa mun oloa..
Tulipas sekavaa tekstiä..
Hengissä
Piti sitte tulla ilmottamaan että hengissä ollaan..
Tai riippuu miten sen nyt sitte ottaa. Masennuksen suhteen joskus on helpompaa ja joskus vaikeampaa. Oon kahden vaiheilla onko noi lääkkeet loppu viimein sitte hyödyks vai haitaks. On helvetillisiä sivu oireita. Välillä oon yli pirteä enkä ollenkaa tajua kuinka paljo oikeasti väsynkää eli kulutan itteni totaallisesti puhki ja sitte vaan nukahdan tai sitte jos on huono päivä niin en pääse edes sängystä ylös.
Mä unohdan jatkuvasti syödä tai ei vaan tee mieli. Paino asiatki pyörii 24 tuntii päiväs mieles samaten ku koko abortti juttu.. Enää en edes kestä nähdä raskaana olevia tai pieniä lapsia ilman että repeisin totaallisesti. Tuon asian takia oon huomannu vältteleväni ulos lähtemistä. Kaupat on ihan hirveitä en kestä nähdä vauvan vaate hyllyjä tai niitä ihan pienempiä vaatteita. Isommat lasten vaatteet ei oo niin kauheita, mutta noi pienet oon. Meen niistä ihan täysin sekasin.
Lisäks oon saanu viime aikoina taas paniikki kohatuksia, joita pelkään ja vihaan todella paljon...
Kai tästä taas jotenki ylös noustaa, mut eri asia että kuinka kauan se vie.. Mun pitäis muutenki mennä vaikka kuinka monesta eriasiasta lekuriin, mutta ei huvita ja pelkään. Kaikki kumminki nousis taas pintaan. Pitää vaan yrittää kerätä rohkeus takasi en nimittäin halua että mun kädet mätänee yhtää enempää. Muutenki vihaan ihan tarpeeks paljo mun kroppaa ja nää kaikki paskat jutut ei ainakaa auta asiaa yhtää vaan lisäää sitä inhoa...
Mutta pitää painua johonki juttuun, josta en kyl tiedä yhtää mitää et mitä siel tapahtuu tai edes mitä siel on, mut eiköhän se selviä mulle viel. Tuoki asia on ahdistanu täs pitemmän aikaa. En nimittäin halua mitää painostusta kouluun ja töihin menoon, koska tunnen etten oo valmis siihen vielä..
Niin joo ja yhdestä asiasta oon tosi vihanen ja syytän itteäni.. Mun olis pitäny pyydellä sairasloma lappui lekureilta. Mistä helvetistä mä voisin tajuta pyytää sairaslomaa jos en edes oo töissä tai missää!!
Mut nyt meen jotten myöhästy..
Tai riippuu miten sen nyt sitte ottaa. Masennuksen suhteen joskus on helpompaa ja joskus vaikeampaa. Oon kahden vaiheilla onko noi lääkkeet loppu viimein sitte hyödyks vai haitaks. On helvetillisiä sivu oireita. Välillä oon yli pirteä enkä ollenkaa tajua kuinka paljo oikeasti väsynkää eli kulutan itteni totaallisesti puhki ja sitte vaan nukahdan tai sitte jos on huono päivä niin en pääse edes sängystä ylös.
Mä unohdan jatkuvasti syödä tai ei vaan tee mieli. Paino asiatki pyörii 24 tuntii päiväs mieles samaten ku koko abortti juttu.. Enää en edes kestä nähdä raskaana olevia tai pieniä lapsia ilman että repeisin totaallisesti. Tuon asian takia oon huomannu vältteleväni ulos lähtemistä. Kaupat on ihan hirveitä en kestä nähdä vauvan vaate hyllyjä tai niitä ihan pienempiä vaatteita. Isommat lasten vaatteet ei oo niin kauheita, mutta noi pienet oon. Meen niistä ihan täysin sekasin.
Lisäks oon saanu viime aikoina taas paniikki kohatuksia, joita pelkään ja vihaan todella paljon...
Kai tästä taas jotenki ylös noustaa, mut eri asia että kuinka kauan se vie.. Mun pitäis muutenki mennä vaikka kuinka monesta eriasiasta lekuriin, mutta ei huvita ja pelkään. Kaikki kumminki nousis taas pintaan. Pitää vaan yrittää kerätä rohkeus takasi en nimittäin halua että mun kädet mätänee yhtää enempää. Muutenki vihaan ihan tarpeeks paljo mun kroppaa ja nää kaikki paskat jutut ei ainakaa auta asiaa yhtää vaan lisäää sitä inhoa...
Mutta pitää painua johonki juttuun, josta en kyl tiedä yhtää mitää et mitä siel tapahtuu tai edes mitä siel on, mut eiköhän se selviä mulle viel. Tuoki asia on ahdistanu täs pitemmän aikaa. En nimittäin halua mitää painostusta kouluun ja töihin menoon, koska tunnen etten oo valmis siihen vielä..
Niin joo ja yhdestä asiasta oon tosi vihanen ja syytän itteäni.. Mun olis pitäny pyydellä sairasloma lappui lekureilta. Mistä helvetistä mä voisin tajuta pyytää sairaslomaa jos en edes oo töissä tai missää!!
Mut nyt meen jotten myöhästy..
perjantai 3. lokakuuta 2008
Itsesyytöstä ja lääkkeitä..
Mun pää on täysin tyhjä.. Taas on aikaa kulunu ja lähinnä tällä hetkellä eletään päivä kerrallaan..
Voi olla että lääkkeitä vaihdetaan jos sivu oireet ei rauhotu. Tällä hetkellä mun henk.koht. mielipide on kyllä että tein vissiinki virheen noiden lääkkeiden kans et suostuin yrittämään niitä. Nyt tekis mieli vaan luovuttaa niiden suhteen kokonaan.
Mulla on armoton jatkuva väsy mutta silti en saa nukuttua yhtään tuntuu vaan siltä että pää räjähtää ihan kohta. Mä meen erittäin väsyneenä nukkumaan ja herään joka aamu yhtä väsyneenä. On sellanen olo että koko nukkuminen olis ihan turhaa, ku ei kerta auta koko väsyyn.
Mä en väitä ettei nää lääkkeet olis auttanu mitää. On ne auttanu (ehkä paljoki), mutta nää sivu oireet on vaan mulle henkisesti paljo raskaampia ku koko masennus. Masennuksen kans olin oppinu elämään ja tää koko juttu tuntuu helvetiltä.
Lisäks mun mieltä ei auta yhtää et joka puolelta tulee esiin vauvoja tai raskaana olevia. Itse syytös vaan koko ajan pahenee siinä. Mä jopa näen joka yö unia joissa oon joko raskaana tai sitte mulla on oma lapsi. Jos saisin muutta jonku asian mun elämäs en olis tehny koko aborttia. Kyllä mä olisin pärjänny lapsen kans ja masennuksen kans. Koko abortti juttu vaan on pistäny mun pään paljo pahemmin sekasin mitä se aikasemmin on ollu.
Niin ja näiden lääkkeiden mukana tulleet ongelmat ei helpota oloa yhtää. Näitä pitäis sitte suunnilleen vuosi syödä juu ei kiitos jos mikää ei helpota. Joka päivä mä joudun pakottaan itteni ottamaan koko samperin lääkkeet ja aina käydä itteni kans keskustelun et jos vaikka parin päivän päästä helpottais. Mun pää ei vaan enää kohta kestä näitä lääkkeitä.
Toivottavasti tiistaina tulis joku näkökulma näihin. Mä joko lopetan nää kokonaan tai haluan että nää vaihdetaan. Mun pää oikeasti räjähtää ihan just..
Voi olla että lääkkeitä vaihdetaan jos sivu oireet ei rauhotu. Tällä hetkellä mun henk.koht. mielipide on kyllä että tein vissiinki virheen noiden lääkkeiden kans et suostuin yrittämään niitä. Nyt tekis mieli vaan luovuttaa niiden suhteen kokonaan.
Mulla on armoton jatkuva väsy mutta silti en saa nukuttua yhtään tuntuu vaan siltä että pää räjähtää ihan kohta. Mä meen erittäin väsyneenä nukkumaan ja herään joka aamu yhtä väsyneenä. On sellanen olo että koko nukkuminen olis ihan turhaa, ku ei kerta auta koko väsyyn.
Mä en väitä ettei nää lääkkeet olis auttanu mitää. On ne auttanu (ehkä paljoki), mutta nää sivu oireet on vaan mulle henkisesti paljo raskaampia ku koko masennus. Masennuksen kans olin oppinu elämään ja tää koko juttu tuntuu helvetiltä.
Lisäks mun mieltä ei auta yhtää et joka puolelta tulee esiin vauvoja tai raskaana olevia. Itse syytös vaan koko ajan pahenee siinä. Mä jopa näen joka yö unia joissa oon joko raskaana tai sitte mulla on oma lapsi. Jos saisin muutta jonku asian mun elämäs en olis tehny koko aborttia. Kyllä mä olisin pärjänny lapsen kans ja masennuksen kans. Koko abortti juttu vaan on pistäny mun pään paljo pahemmin sekasin mitä se aikasemmin on ollu.
Niin ja näiden lääkkeiden mukana tulleet ongelmat ei helpota oloa yhtää. Näitä pitäis sitte suunnilleen vuosi syödä juu ei kiitos jos mikää ei helpota. Joka päivä mä joudun pakottaan itteni ottamaan koko samperin lääkkeet ja aina käydä itteni kans keskustelun et jos vaikka parin päivän päästä helpottais. Mun pää ei vaan enää kohta kestä näitä lääkkeitä.
Toivottavasti tiistaina tulis joku näkökulma näihin. Mä joko lopetan nää kokonaan tai haluan että nää vaihdetaan. Mun pää oikeasti räjähtää ihan just..
maanantai 29. syyskuuta 2008
Lääkkeitä ja muuta
On kulunu pitkä aika viime kirjotuksesta, mutta on ollu ajatukset tosi sekaasi..
Eli siis oon käyny psykiatrilla ja se sit määräs masennus lääkkeet ja ja.. No niin ei siitä nyt sen enempää. Nyt oon sit ravannu depressiohoitajalla juttelemas ja sen kans katotaan et kuinka noita lääkkeitä nostellaan jos on tarvis..
Lääkkeistä on kyllä tavallaan ollu ihan apua, mutta siin on tosi isoja huonoja puolia. Yleensä sivu oireet tulee paljon lievempinä mitä mulla, mutta tietenki tässäki asias kuulun vähemmistöön..
Tää kuulostaa nyt tosi hullun kuriselta, mutta noi lääkkeet väsyttää mua aivan sairaasti. Tuntuu siltä jatkuvasti et ois valvonu 24 tuntia putkeen vaikkei olis ollu hereil ku hetken. Toinen asia mikä mua todellaki häirittee mulla on ennen ollu todella hyvät unen lahjat ja nyt ne on kokonaan kadonnu. Oon siis ennen pystyny nukkumaan missä vaan koska vaan jos on vaan ollu tarpeeks kova väsy. Oon mm. nukkunu ku sirkkeli on pauhannu melki korvan juures ja on tullu nukuttua kylmässä autos keskellä remuavaa joukkoa (ilman alkoholin apua) ja ja.. Niin..
Noi nyt on ne kaks pahinta asiaa mitä vihaan todella paljon ja sitä ekaa päivää ku otin lääkkeitä. Tärisin vaan ja makasin paikoillani silmät kiinni enkä saanu nukuttua vaikka oli ihan sairas väsy ja tuota kesti aamusta iltaan. Sitte sellanen huono puoli on kans että nyt ku jaksan oikeasti tehdäki jotain ja teen jotain niin en tajua ollenkaa jos vedän itteni ihan piippuun vasta sitte ku oon lopettanu ja laitan maata tai istun johonki, sitte vasta tajuan et ai joo se ja se olis kannattanu jättää seuraavalle päivää. Toi on tosi ärsyttävää..
Ja mä voisin oikeasti jankata näistä lääkkeistä vaikka kuinka paljo, mutta ei vaan jaksa..
****
Eli siis oon käyny psykiatrilla ja se sit määräs masennus lääkkeet ja ja.. No niin ei siitä nyt sen enempää. Nyt oon sit ravannu depressiohoitajalla juttelemas ja sen kans katotaan et kuinka noita lääkkeitä nostellaan jos on tarvis..
Lääkkeistä on kyllä tavallaan ollu ihan apua, mutta siin on tosi isoja huonoja puolia. Yleensä sivu oireet tulee paljon lievempinä mitä mulla, mutta tietenki tässäki asias kuulun vähemmistöön..
Tää kuulostaa nyt tosi hullun kuriselta, mutta noi lääkkeet väsyttää mua aivan sairaasti. Tuntuu siltä jatkuvasti et ois valvonu 24 tuntia putkeen vaikkei olis ollu hereil ku hetken. Toinen asia mikä mua todellaki häirittee mulla on ennen ollu todella hyvät unen lahjat ja nyt ne on kokonaan kadonnu. Oon siis ennen pystyny nukkumaan missä vaan koska vaan jos on vaan ollu tarpeeks kova väsy. Oon mm. nukkunu ku sirkkeli on pauhannu melki korvan juures ja on tullu nukuttua kylmässä autos keskellä remuavaa joukkoa (ilman alkoholin apua) ja ja.. Niin..
Noi nyt on ne kaks pahinta asiaa mitä vihaan todella paljon ja sitä ekaa päivää ku otin lääkkeitä. Tärisin vaan ja makasin paikoillani silmät kiinni enkä saanu nukuttua vaikka oli ihan sairas väsy ja tuota kesti aamusta iltaan. Sitte sellanen huono puoli on kans että nyt ku jaksan oikeasti tehdäki jotain ja teen jotain niin en tajua ollenkaa jos vedän itteni ihan piippuun vasta sitte ku oon lopettanu ja laitan maata tai istun johonki, sitte vasta tajuan et ai joo se ja se olis kannattanu jättää seuraavalle päivää. Toi on tosi ärsyttävää..
Ja mä voisin oikeasti jankata näistä lääkkeistä vaikka kuinka paljo, mutta ei vaan jaksa..
****
Toinen asia mikä pyörii jatkuvasti pääs on tuo abortti..
Se on todella hyvä asia että ollaan viime aikoina lähennytty todella paljo tuon miehen kans ja rakastan sitä todella paljon.
Silti mulla on tunne että osa musta puuttuu ja se on tuo lapsi joka otettiin pois. Nykyään yritän vaan, joka päivä vakuutella itteäni siitä että näin on paljo parempi ja tiedänki että on, mutta silti.. Se lapsi oli kumminki tavallaan ihme ja sen ihmeen mä tapoin ja kadun sitä paljon, mutta näin on parempi.
Myöhemmin on sitte raha asiat toivon mukaan kunnossa ja koulu tai työpaikka alla, ettei oo ihan tyhjän päällä äitiys loman jälkeen. Lisäks sillon ollaan toivottavasti päästy lopullisesti masennuksesta eroon..
Parempi se on lapsenki kannalta, että tuo masennus on hoidettu pois ensiks. Tietenki siinä on aina suuri riski uusiutua, mutta mun mies kyllä tunnistaa musta oireet ja sitte haetaan siihen heti apua eikä sitkuteta taas näin myöhäälle.
Omaa lasta on kumminki erittäin suuri ikävä.. Ja sitä toivois että asiat olis toisin. Olis mies ja lapsi ja kaikki olis täydellistä, mutta harvoinpa kaikki on oikeasti niin täydellistä..
Se on todella hyvä asia että ollaan viime aikoina lähennytty todella paljo tuon miehen kans ja rakastan sitä todella paljon.
Silti mulla on tunne että osa musta puuttuu ja se on tuo lapsi joka otettiin pois. Nykyään yritän vaan, joka päivä vakuutella itteäni siitä että näin on paljo parempi ja tiedänki että on, mutta silti.. Se lapsi oli kumminki tavallaan ihme ja sen ihmeen mä tapoin ja kadun sitä paljon, mutta näin on parempi.
Myöhemmin on sitte raha asiat toivon mukaan kunnossa ja koulu tai työpaikka alla, ettei oo ihan tyhjän päällä äitiys loman jälkeen. Lisäks sillon ollaan toivottavasti päästy lopullisesti masennuksesta eroon..
Parempi se on lapsenki kannalta, että tuo masennus on hoidettu pois ensiks. Tietenki siinä on aina suuri riski uusiutua, mutta mun mies kyllä tunnistaa musta oireet ja sitte haetaan siihen heti apua eikä sitkuteta taas näin myöhäälle.
Omaa lasta on kumminki erittäin suuri ikävä.. Ja sitä toivois että asiat olis toisin. Olis mies ja lapsi ja kaikki olis täydellistä, mutta harvoinpa kaikki on oikeasti niin täydellistä..
keskiviikko 10. syyskuuta 2008
Aivot riekaleina
Joo eli siis en nyt just jaksa ruveta selittään tuota sairaalassa oloa. Aivot on täysin riekaleina..
Kävin sit siel depressiohoitajalla tai mikä ikänä olikaa.. Mun piti kertoo omaa elämääni. Tein jonku testin, josta se sanoi et oon varmasti joutunu tekeen sen monesti (oon ollu kerran aikasemmin jonku tyypin juttusilla, joka oli täysin turha reissu). En ollu, koskaa aikasemmin tehny sitä. No sitte se laski ne mun "pisteet" ylös ja totes et hän ei kyl oo lääkäri, mut sain kumminki sen verta paljo pisteitä, että mulla on keskivaikean ja vaikean masennuksen välillä.. En voinu muuta sanoa ku voi kauheata, koska joskus ku masennus on ollu pahimmillaan niin öö se on ollu todellaki PALJO pahempi eli mikähän se sillon on ollu. Totes sit siihen viel et keskivaikeasta yleensä aina tiputaan sille pahemmalleki puolelle. Jo tiedän on henkilö kohtasta kokemusta. Sillon ku olin sil jollaki tyypil oli todennäkösesti tuo keskivaikea ja siitä tiputtiin alas. Sillon ku jouduin lopettaan siel käynnit niin se vaan sanoi et kyl sä pärjäät ja sanoi pari paikkaa jonne voin mennä ku tulee taas VAIKEITA valintoja.. Ööö just joo.. ja paskat. Se akka ei tienny asioista hölkäsen pöläystä ja ku mentiin sillon vaikealle puolelle niin en osannu enää hakee apua, koska eka kerral ku hain apua niin en sitä saanu eli en uskonu saavani sittekää..
No nyt sitte taas uskaltauduin hakemaan apua ja onneks oli kerranki sellanen tyyppi, joka pisti pyörät pyörimään.. Sain siis lääkärille ajan ja tuo hoitaja ehdotti lääkkeitä, mut emmä kyl niitä halua. Sain sit jotain vihkosiaki mukaan, jotka oon lukenu ja yrittäny ymmärtää, mutta joo..
Aivot on suoraan sanottunu ihan riekaleina. Lisäks paineita tuo painostus jota tapahtuu koko ajan koulun ja töiden suhteen.. Se hoitajaki sanoi et hoidetaan mut nyt eka kuntoon ja sitte vasta mietitään koulua ja töitä. Mä oon samaa mieltä, mutta mitenkä kaikki muut saa uskomaan sen saman. Tulee olemaan hankalaa, ku en kumminkaan halua kaikille kuulutta että mulla on masennus ja kaikkea.
Nyt ku mietin niin luojan kiitos ei oo lapsiki tulos tähän maailmaan täl hetkel. Lapsi ja masennusta sairastava yksinhuoltaja juu ei todellakaa mikää hyvä idea. Tietenki vieläki syyttelen itteäni siitä ettei tuo lapsi saanu elää, mut sen aika koittaa joskus tulevaisuudes ja sillon mulla on mies ja muutenki asiat kunnos. Ihan hyvä perjaattees näin toisaalta.
Kirjotan taas ku jaksan.. Vähä meinaa väsyttää jatkuvasti..
Kävin sit siel depressiohoitajalla tai mikä ikänä olikaa.. Mun piti kertoo omaa elämääni. Tein jonku testin, josta se sanoi et oon varmasti joutunu tekeen sen monesti (oon ollu kerran aikasemmin jonku tyypin juttusilla, joka oli täysin turha reissu). En ollu, koskaa aikasemmin tehny sitä. No sitte se laski ne mun "pisteet" ylös ja totes et hän ei kyl oo lääkäri, mut sain kumminki sen verta paljo pisteitä, että mulla on keskivaikean ja vaikean masennuksen välillä.. En voinu muuta sanoa ku voi kauheata, koska joskus ku masennus on ollu pahimmillaan niin öö se on ollu todellaki PALJO pahempi eli mikähän se sillon on ollu. Totes sit siihen viel et keskivaikeasta yleensä aina tiputaan sille pahemmalleki puolelle. Jo tiedän on henkilö kohtasta kokemusta. Sillon ku olin sil jollaki tyypil oli todennäkösesti tuo keskivaikea ja siitä tiputtiin alas. Sillon ku jouduin lopettaan siel käynnit niin se vaan sanoi et kyl sä pärjäät ja sanoi pari paikkaa jonne voin mennä ku tulee taas VAIKEITA valintoja.. Ööö just joo.. ja paskat. Se akka ei tienny asioista hölkäsen pöläystä ja ku mentiin sillon vaikealle puolelle niin en osannu enää hakee apua, koska eka kerral ku hain apua niin en sitä saanu eli en uskonu saavani sittekää..
No nyt sitte taas uskaltauduin hakemaan apua ja onneks oli kerranki sellanen tyyppi, joka pisti pyörät pyörimään.. Sain siis lääkärille ajan ja tuo hoitaja ehdotti lääkkeitä, mut emmä kyl niitä halua. Sain sit jotain vihkosiaki mukaan, jotka oon lukenu ja yrittäny ymmärtää, mutta joo..
Aivot on suoraan sanottunu ihan riekaleina. Lisäks paineita tuo painostus jota tapahtuu koko ajan koulun ja töiden suhteen.. Se hoitajaki sanoi et hoidetaan mut nyt eka kuntoon ja sitte vasta mietitään koulua ja töitä. Mä oon samaa mieltä, mutta mitenkä kaikki muut saa uskomaan sen saman. Tulee olemaan hankalaa, ku en kumminkaan halua kaikille kuulutta että mulla on masennus ja kaikkea.
Nyt ku mietin niin luojan kiitos ei oo lapsiki tulos tähän maailmaan täl hetkel. Lapsi ja masennusta sairastava yksinhuoltaja juu ei todellakaa mikää hyvä idea. Tietenki vieläki syyttelen itteäni siitä ettei tuo lapsi saanu elää, mut sen aika koittaa joskus tulevaisuudes ja sillon mulla on mies ja muutenki asiat kunnos. Ihan hyvä perjaattees näin toisaalta.
Kirjotan taas ku jaksan.. Vähä meinaa väsyttää jatkuvasti..
torstai 4. syyskuuta 2008
Kauhea vloppu
Eli siis nyt viime viikonlopusta. Ei voi muuta sanoa ku että en rupea samaan enää ikänä vaikka mikä olis. Oli meinaan todella rankaa..
Eli siis perjantaina menin siinä kasin mais sairaalalle ja jouduin odottamaan yli puoli tuntia että pääsin huoneeseen ja mulle oli kumminki sanottu että pitää tulla kasin ja ysin välis ja mä tulin vähä kasin jälkeen.. Ei muuta ku että se odottaminen on kauheinta.
No pääsin sit huoneeseen ja sain ekat lääkkeet ja kauheat kauhu kertomukset kuinka oon kuulemma kauheen kipeä koko operaation aikana ja niin. No kumminki loppu viimein söin alle puolet niistä kipulääkkeistä mitä mulle kiikutettiin.
Sitte sain muistaakseni toiset lääkkeet noin kolmen tunnin päästä. Ja jossain välissä sain vieruskaverinki. En oo varma sainko vielä yhdet lääkkeet vai oliko noiden edellisten jälkeen kolmen tunnin päästä lääkärin tarkastus, mutta kumminki. Lääkäri sit totes ultras et on viel kahden sentin möhkäle ylimäärästä ja määräs viel yhdet lääkkeet lisää ja sanoi et pitää jäädä yöks ja seuraavana aamuna katotaan uusiks.
Tiesin jo illalla että mun alapäästä ei todellakaa tullu pihalle mitää kahden sentin klönttiä ei tietoakaa siitä.
Joten siis pyysin illalla et oisin saanu jotain pahoinvointi lääkkeitä, ku oksetti ja olin vähä aikasemmin ottanu kipulääkkeen. No hoitaja oli VIHANEN ku olin ottanu kipulääkkeen jota mulle oli aamusta asti tuputettu!! Sillon ku otin sen niin oli oikeastiki kipuja, mut oli jo sillon ehtiny mennä ohi tai pienentyä ku hoitaja kysyi et onko supistuksia.. Ööö pari probleemaa mulla ei oo hajuakaa (vieläkää) et miltä koko supistukset edes ylipäätänsä tuntuu.. No en saanu sit edes pahoonvoonti lääkettä.
Vieruskaverilta kysyttiin et haluuko se unilääkettä. Multa ei kysytty yhtää mitää. Enkä kehdannu pyytääkää sen edellisen kohtauksen takia. No valvoinki sit yli kahteen yöllä, koska sattui perkeleesti ja ne hoitajat ei voinu antaa mitää..
Seuraavana aamuna lääkäri totes et ei oo tietoakaa et kohtu tyhjenis itekseen. Ja jouduin siis kaavintaan. Karjuin miehelle puhelimes ku pelkäsin koko juttua ja halusin sen paikalle ennenkö jouduin sinne. No sitte ku hoitaja oli viemäs mua ovella pihalle huoneesta niin mies käveli onneks vastaan. Vannotin siin vielä että odottaa mua varmasti siel huonees ku mut tuodaan takasi..
Pitää taas lopettaa.. Mut myöhemmin jatkoa taas lisää.
Eli siis perjantaina menin siinä kasin mais sairaalalle ja jouduin odottamaan yli puoli tuntia että pääsin huoneeseen ja mulle oli kumminki sanottu että pitää tulla kasin ja ysin välis ja mä tulin vähä kasin jälkeen.. Ei muuta ku että se odottaminen on kauheinta.
No pääsin sit huoneeseen ja sain ekat lääkkeet ja kauheat kauhu kertomukset kuinka oon kuulemma kauheen kipeä koko operaation aikana ja niin. No kumminki loppu viimein söin alle puolet niistä kipulääkkeistä mitä mulle kiikutettiin.
Sitte sain muistaakseni toiset lääkkeet noin kolmen tunnin päästä. Ja jossain välissä sain vieruskaverinki. En oo varma sainko vielä yhdet lääkkeet vai oliko noiden edellisten jälkeen kolmen tunnin päästä lääkärin tarkastus, mutta kumminki. Lääkäri sit totes ultras et on viel kahden sentin möhkäle ylimäärästä ja määräs viel yhdet lääkkeet lisää ja sanoi et pitää jäädä yöks ja seuraavana aamuna katotaan uusiks.
Tiesin jo illalla että mun alapäästä ei todellakaa tullu pihalle mitää kahden sentin klönttiä ei tietoakaa siitä.
Joten siis pyysin illalla et oisin saanu jotain pahoinvointi lääkkeitä, ku oksetti ja olin vähä aikasemmin ottanu kipulääkkeen. No hoitaja oli VIHANEN ku olin ottanu kipulääkkeen jota mulle oli aamusta asti tuputettu!! Sillon ku otin sen niin oli oikeastiki kipuja, mut oli jo sillon ehtiny mennä ohi tai pienentyä ku hoitaja kysyi et onko supistuksia.. Ööö pari probleemaa mulla ei oo hajuakaa (vieläkää) et miltä koko supistukset edes ylipäätänsä tuntuu.. No en saanu sit edes pahoonvoonti lääkettä.
Vieruskaverilta kysyttiin et haluuko se unilääkettä. Multa ei kysytty yhtää mitää. Enkä kehdannu pyytääkää sen edellisen kohtauksen takia. No valvoinki sit yli kahteen yöllä, koska sattui perkeleesti ja ne hoitajat ei voinu antaa mitää..
Seuraavana aamuna lääkäri totes et ei oo tietoakaa et kohtu tyhjenis itekseen. Ja jouduin siis kaavintaan. Karjuin miehelle puhelimes ku pelkäsin koko juttua ja halusin sen paikalle ennenkö jouduin sinne. No sitte ku hoitaja oli viemäs mua ovella pihalle huoneesta niin mies käveli onneks vastaan. Vannotin siin vielä että odottaa mua varmasti siel huonees ku mut tuodaan takasi..
Pitää taas lopettaa.. Mut myöhemmin jatkoa taas lisää.
tiistai 2. syyskuuta 2008
Kamala oli
Kamala olo..
Msitähän sitä oikeen alottais taas. On aika vaikeata kirjottaa kuluneen viikon tapahtumista (vai kuinka pitkä aika nyt ikänä onkaa..). Eli ensiks sain ihan kauheat raskauspahoinvoinnit. Oksensin viikon putkeen ihan kaiken ulos. Edes vesi ei pysyny sisällä menin siis todella huonoon kuntoon. Jouduin jopa suunnitella matkan sohvalta/sängystä vessaan. Siis mihin oksennan ja mistä otan tukea/pysähdyn/istun/makaan jos yllättää ah niin ihana pyörryttäminen..
Olin aikani oksennellu ja äitee tuli käymään niin ah niin ihana äitee sit pakotti mut tk:n päivystykseen. Lääkäri ja hoitajat oli onneks tällä kertaa tosi mukavia. Eli siis mun sisällä ei ollu pysyny yhtää mikää ruoka eikä vesi niin jouduin kas kummaa tiputukseen. Aluks ei edes meinannu millää löytyä suonia sen takia et niistä puuttui nesteet, koska mun kroppa oli oikeasti ihan kuiva. No nyt kumminki kummatki kädet täynnä mustelmia. Sain siis pussin sokeria ja nestettä. Tietysti se auttoi vaan sen yhden loppu päivän mit siit olikaa enää jäljel sen tk makaamisen jälkeen.
Sitte mä pidin loppu ajan pääni enkä antanu kenenkää enää raahata mua lekuriin.
Ensimmääsellä kertaa ku kävin sairaalas en pystyny aborttiin mitenkää rupesin vaan rääkymään ja no niin. Sain siis sitte uuden ajan.. Tuol ekal kerral selvis et lapsi oli noin 7 viikkoa vanha. Koko ultraus juttu siin mut pisti niin herkäks ku se kesti niin kauan ja sit ehdin mietiskellä siin liikaa kaikkea.
No sitte koitti toinen kerta ja jouduin mennä sinne yksin mikä oli jo vaikeata, koska olin niin kauheas kunnos oksentelun takia. Tällä kertaa olin lähes 100% varma että teen abortin. En olis kestäny sitä oksentelua enää hetkeäkää lisää tai niin ainaki ajattelin. Lisäks plussana oli kauheat maha kivut joihin lekurit vaan sanoi jaa.. Että tällästä tääl.. Enkä olis halunnu menettää mun miestä en olis kestäny sitä ja lisäks en olis halunnu isätöntä lasta.
Päädyttiin siis että abortti tehdään pillereillä ja sain yhden mukaan jonka jouduin sitte ottamaan kotona illalla, koska se että sain ottaa sen just ennen nukkumaan menoa niin oli suurin todennäkösyys että se pysyy edes hetken sisällä. Onneks se pysyi aamuun asti.
Nyt nukuttaa ja rupeaa taas itkettämään niin paljo koko episodi että on pakko lopettaa tältä iltaa kirjottaminen..
Mutta jatkan huomenna tai heti ku vaan jaksan taas niin siitä ku olin sairaalas ja kerron syitä tähän loppu tulokseen. Ja kerron myös kuinka vaikeata on päästä pois/yli siitä mieli kuvasta että oon just vloppuna tappanu oman lapseni (tiedän etttä se oli sillon viel solu möykky, mutta mulle se oli jo mun oma lapsi sillon.)
Tuun siis jatkossa aina muistamaan päivän 29.8.2008.. ja surua ei helpota se että huomenna tulee kaks vuotta siitä kun mun paras kaveri hirtti ittensä, jonki sortin masennus jo siis valmiina meneillään ja lisää kovaa vauhtia tulos (tän asian takia). Onneks on jo perjantaina aika jolleki terapautille (en muista sen hienoa nimeä). Onneks pyysin jo sillon lähetteen sille ku olin ekaa kertaa lääkäril. Nyt en pystyis mitenkää hakemaan apua itte. Ainut huono puoli siin oli se et jos kaikki olis menny ajallaan niin ku alunperin pitiki niin se olis ollu kaks viikkoa itte jutun jälkeen. Se olis ollu aivan liian pitkä väli, että jos positiivistä etitään niin ehkä vihdoinki pääsen kuntoon ja se ettei luojan kiitos tullu sitä kahden viikon väliä, mun pää ei olis sitä mitenkää kestäny. Tarpeeks vaikeeta on jo ollu nää pariki päivää elää ittensä kans ja sen asian kans mitä teki, että niin..
Mutta nyt oikeasti nukkumaan..
Msitähän sitä oikeen alottais taas. On aika vaikeata kirjottaa kuluneen viikon tapahtumista (vai kuinka pitkä aika nyt ikänä onkaa..). Eli ensiks sain ihan kauheat raskauspahoinvoinnit. Oksensin viikon putkeen ihan kaiken ulos. Edes vesi ei pysyny sisällä menin siis todella huonoon kuntoon. Jouduin jopa suunnitella matkan sohvalta/sängystä vessaan. Siis mihin oksennan ja mistä otan tukea/pysähdyn/istun/makaan jos yllättää ah niin ihana pyörryttäminen..
Olin aikani oksennellu ja äitee tuli käymään niin ah niin ihana äitee sit pakotti mut tk:n päivystykseen. Lääkäri ja hoitajat oli onneks tällä kertaa tosi mukavia. Eli siis mun sisällä ei ollu pysyny yhtää mikää ruoka eikä vesi niin jouduin kas kummaa tiputukseen. Aluks ei edes meinannu millää löytyä suonia sen takia et niistä puuttui nesteet, koska mun kroppa oli oikeasti ihan kuiva. No nyt kumminki kummatki kädet täynnä mustelmia. Sain siis pussin sokeria ja nestettä. Tietysti se auttoi vaan sen yhden loppu päivän mit siit olikaa enää jäljel sen tk makaamisen jälkeen.
Sitte mä pidin loppu ajan pääni enkä antanu kenenkää enää raahata mua lekuriin.
Ensimmääsellä kertaa ku kävin sairaalas en pystyny aborttiin mitenkää rupesin vaan rääkymään ja no niin. Sain siis sitte uuden ajan.. Tuol ekal kerral selvis et lapsi oli noin 7 viikkoa vanha. Koko ultraus juttu siin mut pisti niin herkäks ku se kesti niin kauan ja sit ehdin mietiskellä siin liikaa kaikkea.
No sitte koitti toinen kerta ja jouduin mennä sinne yksin mikä oli jo vaikeata, koska olin niin kauheas kunnos oksentelun takia. Tällä kertaa olin lähes 100% varma että teen abortin. En olis kestäny sitä oksentelua enää hetkeäkää lisää tai niin ainaki ajattelin. Lisäks plussana oli kauheat maha kivut joihin lekurit vaan sanoi jaa.. Että tällästä tääl.. Enkä olis halunnu menettää mun miestä en olis kestäny sitä ja lisäks en olis halunnu isätöntä lasta.
Päädyttiin siis että abortti tehdään pillereillä ja sain yhden mukaan jonka jouduin sitte ottamaan kotona illalla, koska se että sain ottaa sen just ennen nukkumaan menoa niin oli suurin todennäkösyys että se pysyy edes hetken sisällä. Onneks se pysyi aamuun asti.
Nyt nukuttaa ja rupeaa taas itkettämään niin paljo koko episodi että on pakko lopettaa tältä iltaa kirjottaminen..
Mutta jatkan huomenna tai heti ku vaan jaksan taas niin siitä ku olin sairaalas ja kerron syitä tähän loppu tulokseen. Ja kerron myös kuinka vaikeata on päästä pois/yli siitä mieli kuvasta että oon just vloppuna tappanu oman lapseni (tiedän etttä se oli sillon viel solu möykky, mutta mulle se oli jo mun oma lapsi sillon.)
Tuun siis jatkossa aina muistamaan päivän 29.8.2008.. ja surua ei helpota se että huomenna tulee kaks vuotta siitä kun mun paras kaveri hirtti ittensä, jonki sortin masennus jo siis valmiina meneillään ja lisää kovaa vauhtia tulos (tän asian takia). Onneks on jo perjantaina aika jolleki terapautille (en muista sen hienoa nimeä). Onneks pyysin jo sillon lähetteen sille ku olin ekaa kertaa lääkäril. Nyt en pystyis mitenkää hakemaan apua itte. Ainut huono puoli siin oli se et jos kaikki olis menny ajallaan niin ku alunperin pitiki niin se olis ollu kaks viikkoa itte jutun jälkeen. Se olis ollu aivan liian pitkä väli, että jos positiivistä etitään niin ehkä vihdoinki pääsen kuntoon ja se ettei luojan kiitos tullu sitä kahden viikon väliä, mun pää ei olis sitä mitenkää kestäny. Tarpeeks vaikeeta on jo ollu nää pariki päivää elää ittensä kans ja sen asian kans mitä teki, että niin..
Mutta nyt oikeasti nukkumaan..
keskiviikko 20. elokuuta 2008
ei pysty vaan
En pysty vaan mitenkää soittamaan lekuriin.. Kai mä sitte tosiaan odotan siihen perjantaihin asti. Ei siihen kyl oo ku pari päivää..
Jotenki paljo helpompaa vaan näin. Eri asia olis jos mieski hyväksyis tän laspsen sillon olisin ollu jo aikaa sitte lääkäris, mutta jotenki vaan turhauttaa koko tilanne.. Ja mietityttää paljon..
Viime yonäkää en oo saanu juuri paskaakaa nukuttua.. Pari tuntia. Keskenmenon pelko tai pikemminki lapsen menetys tulee jo uniin vaikka onhan se tuol viel ainaki toivottavasti.. Lisäks nään joka toisen unen lapsista heräilen niiihin välillä hiestämärkänä..
Jotenki paljo helpompaa vaan näin. Eri asia olis jos mieski hyväksyis tän laspsen sillon olisin ollu jo aikaa sitte lääkäris, mutta jotenki vaan turhauttaa koko tilanne.. Ja mietityttää paljon..
Viime yonäkää en oo saanu juuri paskaakaa nukuttua.. Pari tuntia. Keskenmenon pelko tai pikemminki lapsen menetys tulee jo uniin vaikka onhan se tuol viel ainaki toivottavasti.. Lisäks nään joka toisen unen lapsista heräilen niiihin välillä hiestämärkänä..
Lekurille..-->
Tiedän ei kannattais mennä lukemaan mitää keskusteluja aiheesta keskenmeno (tai kohun ulkonen raskaus), mutta tiedän oon erittäin typerä ja kaikkea ja menin tosiaanki sitte lukemaan noita keskusteluja..
Tulipahan ainaki onneks sellanen tunne et heti huomenna puhelu menee tk:n.. Siitä syystä että luin juuri noita keskusteluja aiheesta kohdun ulkoinen raskaus ja siinä sattui vielä lukemaan oireista. No alkoi sitte nousta erittäin iso murhe siitä, että onko kyseessä kohdun ulkonen raskaus. Oireet mitä kyseisessä keskutelussa luki vastas mun oireisiin. Siel oli sii monien eri tyyppien listaamia oireita.
Eli heti huomenna täytyy ottaa puhelin kauniiseen käteen ja soittaa.. Vaikka kuinka pelottaaki kyseinen asia.
Se pelottaa kuinka ne suhtautuu muhun, ku mul on tosiaanki aika siihen aborttiin. Abortti siis tehdään mulle kaavinnalla ja taas jos on kohdun ulkonen niin se tehdään mun käsittääkseni tähystyksellä. Että en voi muuta sanoa ku iik!!! Ja herran jestas mua pelottaa koko tää asia...
Lopuksi vielä pahoittelu tän tekstin ulkonäosta ja fontista.. mun kone on menny näkojään lopullisesti sitte sekaasin. Nimittäin ääkkoset on kokonaan kadonnu näppäimistostä tai siis jos noit näppäimii painaa niin tulee jotain ihan muuta.. Nääki äät on saatu aikaan ah niin ihanan ctrl+v:n avulla. Jotain näppäimiä oon loytäny jo, mut niist ei oo apuu ku niit niin harvoin kayttää..
Tulipahan ainaki onneks sellanen tunne et heti huomenna puhelu menee tk:n.. Siitä syystä että luin juuri noita keskusteluja aiheesta kohdun ulkoinen raskaus ja siinä sattui vielä lukemaan oireista. No alkoi sitte nousta erittäin iso murhe siitä, että onko kyseessä kohdun ulkonen raskaus. Oireet mitä kyseisessä keskutelussa luki vastas mun oireisiin. Siel oli sii monien eri tyyppien listaamia oireita.
Eli heti huomenna täytyy ottaa puhelin kauniiseen käteen ja soittaa.. Vaikka kuinka pelottaaki kyseinen asia.
Se pelottaa kuinka ne suhtautuu muhun, ku mul on tosiaanki aika siihen aborttiin. Abortti siis tehdään mulle kaavinnalla ja taas jos on kohdun ulkonen niin se tehdään mun käsittääkseni tähystyksellä. Että en voi muuta sanoa ku iik!!! Ja herran jestas mua pelottaa koko tää asia...
Lopuksi vielä pahoittelu tän tekstin ulkonäosta ja fontista.. mun kone on menny näkojään lopullisesti sitte sekaasin. Nimittäin ääkkoset on kokonaan kadonnu näppäimistostä tai siis jos noit näppäimii painaa niin tulee jotain ihan muuta.. Nääki äät on saatu aikaan ah niin ihanan ctrl+v:n avulla. Jotain näppäimiä oon loytäny jo, mut niist ei oo apuu ku niit niin harvoin kayttää..
tiistai 19. elokuuta 2008
Raskaus huolia ja tasa-arvosta
Hmm.. en sitte saanu tänäänkää aikaseks soitettua jonneki ja kysyttyä onko mun nykyinen olo tila normaalia.. Ketuttaa aika moniki asia tällä hetkel tässä mun tilantees.
Ku kävin viime viikol lekuril sain siis lähetteen aborttia varte.. Mutta ketuttaa se asia että sillon ku kävin sielä niin se ei voinu mitenkää suhtautua asioihin sitä mukaan että mun sisällä asuu ja kasvaa lapsi!! Vaikka pyydänki lähetteen aborttia varte niin toivon silti että mua kohdeltais niin ku muitaki odottajia. Esim. kerrotaan mikä on normaalia odotuksessa ja mikä ei. Sitte se että mihin mä voin soittaa ja kysellä kaikkea, koska
a.) en oo koskaan ollu aikasemmin raskaana (kas kummaa) en voi tietää yhtää mitää näistä asioista, mitenkä pitää toimia missäki tilantees yms..
b.) en todellakaa tiedä mikä on normaalia ja mikä ei. Enkä voi pahemmin keneltäkää tutultakaa kysellä, koska haluan olla koko jutusta mahdollisimman hiljaa varsinki, jos päädytään aborttiin tai jotain tapahtuu. En siis todellakaa halua olla selittelemäs kaikille tutuille omia päätöksiäni ja kuunnella siinä samassa moraali saarnoja, kuinka on tehny väärän valinnan (sen saarnan kyllä osaa hoitaa mun ajatuksetki ihan tarpeeks hyvin..)
c.) en tiedä, mistä asioista kuuluis olla menos lekuriin ja mistä ei.
d.) en tiedä noista syönti jutuista yhtää mitää. Tai no okei sen verran mitä oon lukenu netistä. Eli siis tiedän ja en, mut en sitte tiiä kuinka moni oikeen on huuhaata ja kuinka moni ei..
Paljon mietteitä yhdelle ihmiselle joka kumminkin kantaa näiden mietteiden perusteella kahden ihmisen kropat. Ja toisen pienen pienen ihmisen elämän näillä asioilla ja ratkaisuilla. Monia asia kumminkin vaikuttaa tässä vaiheessa moneen asiaan.
Mutta ihmetyttää miksi lääkäri ei tosiaankaan voi kohdella niin kun odottavaa äitiä vaikka kuinka pyytäis lähetteen aborttiin. Se on kumminkin siinä että tuo kaikki voi olla hyvinkin kohtalokasta, jos yhtäkkiä päätänkin pitää tämän lapsen niin kuin tällä hetkellä paljon olen uumoillutki, että jos sittenkin anna mahdollisuuden tälle taaperolle syntyä.
Elämä huolettaa hyvinkin paljon. Tällä hetkellä on kumminkin monen muunkin elämä kyseessä eikä vain minun. Päällimmäinen huoli, kuinka pärjään pienen lapsen kanssa ilman isää ja kuinka se lapseen vaikuttaa.. Ja se tosiaan haluanko lapseni syntyvän rikkinäiseen perheeseen johon kuuluu vain äiti ja lapsi..
Tiedän että hyvin moni on kyseisestä asiasta selvinnyt, mutta selviämmekö me..
Ku kävin viime viikol lekuril sain siis lähetteen aborttia varte.. Mutta ketuttaa se asia että sillon ku kävin sielä niin se ei voinu mitenkää suhtautua asioihin sitä mukaan että mun sisällä asuu ja kasvaa lapsi!! Vaikka pyydänki lähetteen aborttia varte niin toivon silti että mua kohdeltais niin ku muitaki odottajia. Esim. kerrotaan mikä on normaalia odotuksessa ja mikä ei. Sitte se että mihin mä voin soittaa ja kysellä kaikkea, koska
a.) en oo koskaan ollu aikasemmin raskaana (kas kummaa) en voi tietää yhtää mitää näistä asioista, mitenkä pitää toimia missäki tilantees yms..
b.) en todellakaa tiedä mikä on normaalia ja mikä ei. Enkä voi pahemmin keneltäkää tutultakaa kysellä, koska haluan olla koko jutusta mahdollisimman hiljaa varsinki, jos päädytään aborttiin tai jotain tapahtuu. En siis todellakaa halua olla selittelemäs kaikille tutuille omia päätöksiäni ja kuunnella siinä samassa moraali saarnoja, kuinka on tehny väärän valinnan (sen saarnan kyllä osaa hoitaa mun ajatuksetki ihan tarpeeks hyvin..)
c.) en tiedä, mistä asioista kuuluis olla menos lekuriin ja mistä ei.
d.) en tiedä noista syönti jutuista yhtää mitää. Tai no okei sen verran mitä oon lukenu netistä. Eli siis tiedän ja en, mut en sitte tiiä kuinka moni oikeen on huuhaata ja kuinka moni ei..
Paljon mietteitä yhdelle ihmiselle joka kumminkin kantaa näiden mietteiden perusteella kahden ihmisen kropat. Ja toisen pienen pienen ihmisen elämän näillä asioilla ja ratkaisuilla. Monia asia kumminkin vaikuttaa tässä vaiheessa moneen asiaan.
Mutta ihmetyttää miksi lääkäri ei tosiaankaan voi kohdella niin kun odottavaa äitiä vaikka kuinka pyytäis lähetteen aborttiin. Se on kumminkin siinä että tuo kaikki voi olla hyvinkin kohtalokasta, jos yhtäkkiä päätänkin pitää tämän lapsen niin kuin tällä hetkellä paljon olen uumoillutki, että jos sittenkin anna mahdollisuuden tälle taaperolle syntyä.
Elämä huolettaa hyvinkin paljon. Tällä hetkellä on kumminkin monen muunkin elämä kyseessä eikä vain minun. Päällimmäinen huoli, kuinka pärjään pienen lapsen kanssa ilman isää ja kuinka se lapseen vaikuttaa.. Ja se tosiaan haluanko lapseni syntyvän rikkinäiseen perheeseen johon kuuluu vain äiti ja lapsi..
Tiedän että hyvin moni on kyseisestä asiasta selvinnyt, mutta selviämmekö me..
maanantai 18. elokuuta 2008
Kipuja
Ajatukset on tälläkin hetkellä aika pirun sekaisin en muista, koska viimeks on ollu näin.
Lisäks pelko keskenmenosta ei helpotta yhtää tilannetta. Mulla on nyt ollu parina iltana aivan kauheat kivut mahas. Siis oon oikeasti ollu kaksin kerroin tuon kivun takia ja rääkyny täyttä päätä. Viime iltanaki mies ajoi, mut keskelle huoneistoa (ku oli kerrostalo), jottei naapurit olis kuullu kuinka huusin tuskissani.
Nyt sitte oonki täs vähä pähkäilly että uskallanko odottaa perjantaihin asti (lääkärille aika taas) näiden kipujen kans vai soitanko terveyskeskukseen jo nyt aikasemmin että mitä helvettiä mä teen. Nimittäin, jos noi kivut tulee taas tänäki iltani niin en tiiä et kestänkö niit enää yhtää kertaa enempää.. Jotain kivun lievitystä noihin on pakko saada. Mun huudosta tulee jo pian häätö, ku huudan niin lujaa ku sattuu. Sitte ne kumminki menee ihan yhtäkkiä ohi. Niin ku ne alkaaki yhtäkkiä.
Pelottaa vaan se et jos täs raskaudes ei ookaa kaikki hyvin. Ja sitte jos nyt tehdäänki se operaatio ja jos siitki viel tuun kipeeks. Sitte ku koittaa se aika et miehen mielestä meille vois tullaki lapsia niin mitä jos en uskallakaa enää vaan pelkään et tuleeki samanlaaset kauheat kivut tai toinen mitä pelkään et jos nää onki keskenmenon oireita ja mulle tuliski keskenmeno niin sit pelkäisin raskautta keskenmenon pelos.
Juu juu tiedän kyllä että lääkäriltä mä saan vastaukset mun pelkoihin.
Mutta mun lääkäri kammo ei auta täs asias yhtään. Se edellinen lekuri oli ihan mukava ei sinänsä syytelly mua mistää, mutta jos seuraava onki samaa luokkaa ku ne aikasemmat joilla on nuorempana ravannu..
Esim. polvi kivut johtui niiden mukaan mun korvien välistä, että eipä auttanu yhtää lääkäri luottamukseen. Nyt oonki sitte vaan tässä ties kuinka pitkän ajan kanssa opetellu elämään noidenki kipujen kans.
Eli pelottaa että saan nytki sitte kommenttia jotain samaa luokkaa eikä edes tutki asiaa.
Niin ku nyt viimeks ku kävin lekuril niin sanoin että oon taas oksentanu/yskiny verta niin tää lekuri ei edes vaivautunu kurkkaamaan mun kurkkuun.
Viimeks ku yskin verta niin sain kolme piikkiä persukseen, geeliä suun kautta nieltäväks ja joitain tabui viel. Sillon ei kyl selvinny mun "sairauden" nimi (oltiin ulkomailla), mut sen verran ymmärsin että erittäin paha kurkku tulehdus oli. Että jostain kumman syystä mua nyt sitte ihmetytti tuo lekurin välinpitämättömyys.
Tuo oksentelu ei helpota yhtää tän jutun salassa pitoakaan..
Mutta joo nyt takasi nukkumaan (ja joo-o tiedän kyllä että nyt on päivä, mutta mulla on helvetin kova väsy silti..)....
Lisäks pelko keskenmenosta ei helpotta yhtää tilannetta. Mulla on nyt ollu parina iltana aivan kauheat kivut mahas. Siis oon oikeasti ollu kaksin kerroin tuon kivun takia ja rääkyny täyttä päätä. Viime iltanaki mies ajoi, mut keskelle huoneistoa (ku oli kerrostalo), jottei naapurit olis kuullu kuinka huusin tuskissani.
Nyt sitte oonki täs vähä pähkäilly että uskallanko odottaa perjantaihin asti (lääkärille aika taas) näiden kipujen kans vai soitanko terveyskeskukseen jo nyt aikasemmin että mitä helvettiä mä teen. Nimittäin, jos noi kivut tulee taas tänäki iltani niin en tiiä et kestänkö niit enää yhtää kertaa enempää.. Jotain kivun lievitystä noihin on pakko saada. Mun huudosta tulee jo pian häätö, ku huudan niin lujaa ku sattuu. Sitte ne kumminki menee ihan yhtäkkiä ohi. Niin ku ne alkaaki yhtäkkiä.
Pelottaa vaan se et jos täs raskaudes ei ookaa kaikki hyvin. Ja sitte jos nyt tehdäänki se operaatio ja jos siitki viel tuun kipeeks. Sitte ku koittaa se aika et miehen mielestä meille vois tullaki lapsia niin mitä jos en uskallakaa enää vaan pelkään et tuleeki samanlaaset kauheat kivut tai toinen mitä pelkään et jos nää onki keskenmenon oireita ja mulle tuliski keskenmeno niin sit pelkäisin raskautta keskenmenon pelos.
Juu juu tiedän kyllä että lääkäriltä mä saan vastaukset mun pelkoihin.
Mutta mun lääkäri kammo ei auta täs asias yhtään. Se edellinen lekuri oli ihan mukava ei sinänsä syytelly mua mistää, mutta jos seuraava onki samaa luokkaa ku ne aikasemmat joilla on nuorempana ravannu..
Esim. polvi kivut johtui niiden mukaan mun korvien välistä, että eipä auttanu yhtää lääkäri luottamukseen. Nyt oonki sitte vaan tässä ties kuinka pitkän ajan kanssa opetellu elämään noidenki kipujen kans.
Eli pelottaa että saan nytki sitte kommenttia jotain samaa luokkaa eikä edes tutki asiaa.
Niin ku nyt viimeks ku kävin lekuril niin sanoin että oon taas oksentanu/yskiny verta niin tää lekuri ei edes vaivautunu kurkkaamaan mun kurkkuun.
Viimeks ku yskin verta niin sain kolme piikkiä persukseen, geeliä suun kautta nieltäväks ja joitain tabui viel. Sillon ei kyl selvinny mun "sairauden" nimi (oltiin ulkomailla), mut sen verran ymmärsin että erittäin paha kurkku tulehdus oli. Että jostain kumman syystä mua nyt sitte ihmetytti tuo lekurin välinpitämättömyys.
~~~~~~
Lisäks mun päivät nykyään kuluu lähinnä makuuhuoneessa sängyssä ja vessassa oksentamas.. Mä luin yhdestä kirjasta, että noin YHDELLÄ prosentilla vaan on pahoinvoinnissa oksentelua!! Vähä kyl mietityttää että uskoako vai ei... Ja kuinka ollakaa just mä kuulun tohon yhteen prosenttiin..Tuo oksentelu ei helpota yhtää tän jutun salassa pitoakaan..
Mutta joo nyt takasi nukkumaan (ja joo-o tiedän kyllä että nyt on päivä, mutta mulla on helvetin kova väsy silti..)....
torstai 14. elokuuta 2008
Sekavat ajatukset
Tällä hetkellä on TODELLA sekasin ajatukset. Ollaan koko eilinen puhuttu miehen kanssa lapsesta ja tultu tavallaan siihen päätökseen, että tässä meidän tämän hetkises tilantees ei olis hyvä olla lapsen.
Käytiin sitte tänään lääkäriski ja sain lähetteen aborttiin ja jolleki ammatti auttajalle puhumaan. No nyt sitte kumminki on ruvennu tosi paljo epäilyttämään että mitä ihmettä tehdä. Abortti on väärin tiedän ja se tässä sattuuki. Mutta se sattuu myös että synnyttäisin lapsen tilanteeseen jossa hyvä jos edes itte pärjään..
Nyt oon siis todellaki kahden vaiheilla toisinaan tuntuu siltä että abortti olis hyvä tässä vaihees, mutta toisaalta taas niin.
Elämäni vaikein päätös edessä.. Tilanteesta tekee myös se hankalaa, että tässä ei oo ku viikko aikaa päättää!!! Ja siis sen takia oon vasta näin myöhään liikenteessä, koska kuukautiseni on erittäin epäsäännölliset ja ensimmäinen testi näytti niin haaleata, ettei tiennyt ennenkö vasta hetki sitten..
Tosiaanki elämäni vaikein päätös edessä.
Käytiin sitte tänään lääkäriski ja sain lähetteen aborttiin ja jolleki ammatti auttajalle puhumaan. No nyt sitte kumminki on ruvennu tosi paljo epäilyttämään että mitä ihmettä tehdä. Abortti on väärin tiedän ja se tässä sattuuki. Mutta se sattuu myös että synnyttäisin lapsen tilanteeseen jossa hyvä jos edes itte pärjään..
Nyt oon siis todellaki kahden vaiheilla toisinaan tuntuu siltä että abortti olis hyvä tässä vaihees, mutta toisaalta taas niin.
Elämäni vaikein päätös edessä.. Tilanteesta tekee myös se hankalaa, että tässä ei oo ku viikko aikaa päättää!!! Ja siis sen takia oon vasta näin myöhään liikenteessä, koska kuukautiseni on erittäin epäsäännölliset ja ensimmäinen testi näytti niin haaleata, ettei tiennyt ennenkö vasta hetki sitten..
Tosiaanki elämäni vaikein päätös edessä.
tiistai 12. elokuuta 2008
Tausta tietoa
Tausta tietoa minusta:
Tiedätkö mitä?
Itse asiassa tahdon tämän lapsen vaikka pelkäänkin noin paljon!
- En ole juuri nyt töissä
- Minulla ei ole koulutusta
- Minulla on maailman ihanin mies
- Olen raskaana
- Emme asu vielä yhdessä (toivotaan että parin kuukauden sisällä kumminkin)
- Minä pelkään raskautta
- Pelkään joskus pieniä lapsia
- Pelkään onko minusta äidiksi
- Pelkään osaanko olla vauvan/lapsen kanssa (suvussa ei pikku lapsia)
- Olen sairastanut pari pahaakin masennusta. Eli siis pelkään masennusta
- Pelkään raskautta tavallaan
- Pelkäänsynnytystäkin jonkin verran
- Eniten pelkään kumminkin onko lapsellani kaikki hyvin
- Olen myös joskus vastuuton
- Olen perfektionisti, joten se voi jonkin verran vaikuttaa moniin näihin juttuihin
Tiedätkö mitä?
- Vaikka joskus vaikutan siltä etten yhtään mieti tulevaisuuttani voi kuule kyllä minä sitä vaan mietin, joka päivä itseasiassa. (jopa ennen raskaus epäilystä)
- Kyllä mietin myös lapsen tulevaisuutta ja aika helvetin paljon, joskus jopa enemmän kuin omaani..
Itse asiassa tahdon tämän lapsen vaikka pelkäänkin noin paljon!
Perhe
Mielessä pyörii ajatuksia mitä toivottavasti tuleva isä ajattelee.
Olemme kyllä monena kertoina puhuneet lapsista, mutta koko ajan olemme ajatelleet että vasta jonkin ajan päästä sitten. No nyt kumminkin tilanne on toinen kun mahassani kasvaa jo lapsemme. Mitähän tuleva isä siitä tuumaa. Toivottavasti kumminkin pystyy alkujärkytyksen jälkeen iloitsemaan asiasta. Oli se minullekin alku järkytys kun asiaa rupesin epäilemään.. Olen kumminkin itse jo toipunut järkytyksestä ja nyt olenkin sitten iloinen asiasta. Siitä en kyllä sitten ole iloinen jos menetän rakkaani. Lapsesta olen kumminkin iloinen vaikka olenkin peloissani.
Rakastan sitä miestä ylikaiken. Välitän helvetisti hänestä. Enkä halua häntä menettää missään nimessä!
Aborttiin en pysty mitenkään. En pystyisi elämään sen ajatuksen kanssa että olen tapanut oman lapseni. Ja toinen juttu on siinä, jos en pystykkään enää sen jälkeen saamaan lapsia. Myöhemmin jos haluisin lapsia enkä pystyisikään niitä jostain syystä saamaan niin syyttäisin itseäni loppu elämäni siitä miksi meninkään tappamaan tämän pienen ihmeen, jonka elämä onkaan vasta niin alussa. En pysty aborttiin piste.
Alan haluamaan tämän lapsen oikeasti. olen alkanut jo iloita lapsesta ja mietimään tulevaisuutta. Miettinyt tulevaisuutta siitä kuinka meidän kahden perheestä tuleekin yhtäkkiä kolme ja joskus sen lukumäärä voi vielä siitäkin nousta. Tai tietysti nytkin on olemassa erittäin suurin kaksosten "vaara". Mieheni suvussa on kaksosia ollut ilmeisestikin paljon ja joskus jokin aikaa sitten minua peloteltiin sillä aiheella, koska se on periytyvää. Kylläkin kaksos geeni hyppää aina yhden sukupolven yli ja juuri sopivasti se on hypännyt mieheni äidin sukupolven yli. Eli saa nähdä tuleeko meitä olemaan kolme vai neljä tulevaisuudessa..
Haluan ja toivon niin paljon että tämä perhe onnistuisi ja toimisikin vielä. Tahdon tämä perheen en mitään muuta.
Tiedän kyllä että joku voisi tähän kommentoida että hänpäs haluaakin oman lentokoneen ja lentokentän.. Hmm mutta joo.. Hormoonit ilmeisesti hyrräävät ja lujaan..
Olemme kyllä monena kertoina puhuneet lapsista, mutta koko ajan olemme ajatelleet että vasta jonkin ajan päästä sitten. No nyt kumminkin tilanne on toinen kun mahassani kasvaa jo lapsemme. Mitähän tuleva isä siitä tuumaa. Toivottavasti kumminkin pystyy alkujärkytyksen jälkeen iloitsemaan asiasta. Oli se minullekin alku järkytys kun asiaa rupesin epäilemään.. Olen kumminkin itse jo toipunut järkytyksestä ja nyt olenkin sitten iloinen asiasta. Siitä en kyllä sitten ole iloinen jos menetän rakkaani. Lapsesta olen kumminkin iloinen vaikka olenkin peloissani.
Rakastan sitä miestä ylikaiken. Välitän helvetisti hänestä. Enkä halua häntä menettää missään nimessä!
Aborttiin en pysty mitenkään. En pystyisi elämään sen ajatuksen kanssa että olen tapanut oman lapseni. Ja toinen juttu on siinä, jos en pystykkään enää sen jälkeen saamaan lapsia. Myöhemmin jos haluisin lapsia enkä pystyisikään niitä jostain syystä saamaan niin syyttäisin itseäni loppu elämäni siitä miksi meninkään tappamaan tämän pienen ihmeen, jonka elämä onkaan vasta niin alussa. En pysty aborttiin piste.
Alan haluamaan tämän lapsen oikeasti. olen alkanut jo iloita lapsesta ja mietimään tulevaisuutta. Miettinyt tulevaisuutta siitä kuinka meidän kahden perheestä tuleekin yhtäkkiä kolme ja joskus sen lukumäärä voi vielä siitäkin nousta. Tai tietysti nytkin on olemassa erittäin suurin kaksosten "vaara". Mieheni suvussa on kaksosia ollut ilmeisestikin paljon ja joskus jokin aikaa sitten minua peloteltiin sillä aiheella, koska se on periytyvää. Kylläkin kaksos geeni hyppää aina yhden sukupolven yli ja juuri sopivasti se on hypännyt mieheni äidin sukupolven yli. Eli saa nähdä tuleeko meitä olemaan kolme vai neljä tulevaisuudessa..
Haluan ja toivon niin paljon että tämä perhe onnistuisi ja toimisikin vielä. Tahdon tämä perheen en mitään muuta.
Tiedän kyllä että joku voisi tähän kommentoida että hänpäs haluaakin oman lentokoneen ja lentokentän.. Hmm mutta joo.. Hormoonit ilmeisesti hyrräävät ja lujaan..
sunnuntai 10. elokuuta 2008
Haalea viiva
No testin haun jälkeen tein sen. Olin ihan ällikällä lyöty tuloksesta. Se oli nimittäin erittäin haalea viiva jonka sai näkyviin tietyllä lailla kääntämällä testiä valossa.
Tiedän kyllä että haalea viiva tarkoittaa että on raskaana, mutta silti mielessä kaihersi se että viiva olikin erittäin haalea. Oikein erittäin erittäin haalea. Ajattelin että koska ohjeissa oli puhuttu vain haaleasta viivasta että voiko oma erittäin haalea viivani tarkoittaa samaa..
No ajattelin sitten että teen uuden testin kolmen päivän päästä ja teen silloin eri firman testin, jos silloin saisi jotain järkeä tähän kaikkeen..
Tiedän kyllä että haalea viiva tarkoittaa että on raskaana, mutta silti mielessä kaihersi se että viiva olikin erittäin haalea. Oikein erittäin erittäin haalea. Ajattelin että koska ohjeissa oli puhuttu vain haaleasta viivasta että voiko oma erittäin haalea viivani tarkoittaa samaa..
No ajattelin sitten että teen uuden testin kolmen päivän päästä ja teen silloin eri firman testin, jos silloin saisi jotain järkeä tähän kaikkeen..
Oireet
Aloitetaan ensi oireista.
Aluksi mulla oli joku jännä tunne mahassa. En osaa selittää sitä, mutta ihan ihmeellinen. Toisena tuli oksentaminen ja päänsärky. Oikeastaan ne tuli samalla kertaa kummatki ja lähestulkoon ku salama kirkkaalta taivaalta.
Olin ollu koko päivän pihalla auringos ja sitte ku tulin sisälle niin rupasin ihmettelemään ihan hirveätä päänsärkyä joka tuli ihan yhtäkkiä ja hirveänä. Alkoi tuntua että taju lähtee pian, sitte noin viis-vartti niin sainki mennä vessaan oksentamaan. Aluksi kuvittelin että se oli vaan auringonpistos ja siinä ajatuksessa elinki aika pitkään.
Seuraava oire oli menkkojen pois jäänti, mutta odottelin sitkeästi aika kauan että koska alkaa. Mulla on nimittäin epäsäännölliset ja voi heittää parilla viikollaki.
No menkkoja ei sit tietenkää ruvennu kuulumaan, joten tepastelin apteekkiin hakemaan raskaustestin...
Aluksi mulla oli joku jännä tunne mahassa. En osaa selittää sitä, mutta ihan ihmeellinen. Toisena tuli oksentaminen ja päänsärky. Oikeastaan ne tuli samalla kertaa kummatki ja lähestulkoon ku salama kirkkaalta taivaalta.
Olin ollu koko päivän pihalla auringos ja sitte ku tulin sisälle niin rupasin ihmettelemään ihan hirveätä päänsärkyä joka tuli ihan yhtäkkiä ja hirveänä. Alkoi tuntua että taju lähtee pian, sitte noin viis-vartti niin sainki mennä vessaan oksentamaan. Aluksi kuvittelin että se oli vaan auringonpistos ja siinä ajatuksessa elinki aika pitkään.
Seuraava oire oli menkkojen pois jäänti, mutta odottelin sitkeästi aika kauan että koska alkaa. Mulla on nimittäin epäsäännölliset ja voi heittää parilla viikollaki.
No menkkoja ei sit tietenkää ruvennu kuulumaan, joten tepastelin apteekkiin hakemaan raskaustestin...
Mami odotusta
Haluan saada jonku paikan missä saan purkaa ajatuksiani. Ehkä ne ajatukset voi myös samalla auttaa muitaki.
Kerrotaan nyt heti ensiks alkuun sen verran että oon raskaana ja nää mun jutut aika varmasti käsittelee lähinnä kyseistä aihetta ja kaikkea siihen liittyvää..
Kerrotaan nyt heti ensiks alkuun sen verran että oon raskaana ja nää mun jutut aika varmasti käsittelee lähinnä kyseistä aihetta ja kaikkea siihen liittyvää..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)